Tapahtumat 2017 Tapahtumat 2016 Tapahtumat 2010 Tapahtumat 2011 Tapahtumat 2012 Tapahtumat 2013 Tapahtumat 2014 Tapahtumat 2015 Tapahtumat 2016 Tapahtumat 2018 Tapahtumat 2019 Tapahtumat 2020 Tapahtumat 2021
 
 

Toimintaa » Tapahtumat 2017

** Löydät virallisen toimintakertomuksen vuodelta 2017 tämän sivun lopusta **

Vuoksenranta-seura ry:n 6.12.2017 kynttilämatka

Kynttiläpartiomme lähti matkaan tiistaiaamuna varhain kohti Viipuria, jossa yövyimme. Varhaisen hotelliaamiaisen jälkeen lähdimme aamupimeässä ajamaan kohti Vuoksenrantaa. Matkalla pysähdyimme sytyttämään kynttilät Tali-Ihantalan muistomerkille, Antrean vanhan hautausmaan 1918-sankarimuistomerkille sekä kuljettajamme kotitalon pihaan Pullilan kylässä. Hiukan huolestutti, onko tiet aurattu ja pääsemmekö perille syrjäiseen Vuoksenrantaan. Huoli osoittautui turhaksi ja tiet olivat hyvässä kunnossa aina Vuoksenrannan Kankaalan kirkolle asti. Laskimme havuseppeleen sankarimuistomerkille ja sytytimme kynttilät klo 9.00. Samalla tuli tarkastettua, että kirkolla oli kaikki hyvin ja sytytimme kynttilät myös alttarille. 

Ryhmä: Liisa Röksä, Eero Kainulainen, Ossi Paappa, Päivi ja Hannu Virolainen sekä kuljettajana Seppo Vepsä. Kuvat otti Päivi Virolainen ja Eero Kainulainen.

Kynttilamatka_2

 

*****************************************************************************************

3-ottelu Hartolassa 2.9.

Antrean, Kirvun ja Vuoksenrannan 3-ottelujen historia alkoi vuonna 2013 kirvulaisten aloitteesta. Se antoi Antrea-seuralle 50-vuotislahjaksi kiertopalkinnon, jossa edellytettiin 3-ottelujen järjestämistä. Näitä kisoja on järjestetty niin, että häviäjälle jää järjestämisvastuu. Viime vuonna Vuoksenranta-seura järjesti ottelun Pertunmaalla Kuortin markkinoiden yhteydessä ja tänä vuonna siis Hartolassa Hartolan markkinoiden yhteydessä. Ensi vuonna 3-ottelun järjestää siis Kirvu.

Lajeina olivat hevosenkengän heitto maitotonkaan, golfpallon puttaus ja tietokilpailu.

Tulokset Hartolassa pidetystä 3-ottelusta: 1. Antrea (Anna Rautioaho, Tatu Partanen ja Seppo Vepsä) 24,5 p., 2. Vuoksenranta (Eija Nurminen, Tuomo Niilahti ja Olli Saarela) 21 p., 3. Kirvu (Marja-Leena Ikävalko, Jussi Hämäläinen ja Heikki Hämäläinen) 18,5 p.

**********************************************

Pitajajuhla_kuva7

Kuvassa: juhlapuhuja, kansanedustaja Matti Vanhanen, Hannele Talja, Vuoksenranta-seuran puheenjohtaja Päivi Virolainen ja Vuoksen Säätiön hallituksen puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Talja

Pitäjäjuhla Asikkalassa Vääksyssä 8.7.2017

Teksti: Eija Nurminen

Kansanedustaja Matti Vanhanen: Kansainvälisyys syntyy erilaisuudesta

Vuoksenranta-seura vietti Pitäjäjuhlaansa Asikkalassa, juhlapuheen teemaksi nousi karjalainen identiteetti.

Vuoksenranta-Seura ry:n hallituksen jäsen, kansanedustaja Matti Vanhanen nosti Pitäjäjuhlan juhlapuheessaan esille kansallisen heräämisen 1900-luvun alkupuolella. Vanhasen mukaan Suomella on 100-vuotisen itsenäisyyden lisäksi pitkä historia Ruotsin ja Venäjän vallan alla, jona aikana muun muassa tsaari myönsi Suomelle elinkeinovapauden.

Ensimmäinen maailmansota, Venäjän sisäinen kaaos sekä Napoleonin käymät sodat - ilman näitä Suomen historia olisi varsin erilainen. Venäjän vallan alla Suomi saavutti sittemmin autonomian ja lisäksi keisari osoitti varoja Suomelle käytettäväksi muun muassa yliopistojen syntyyn.
- Talouden kehitys tapahtui oikeaan aikaan ja itsenäisyytemme tueksi. Kansallisella heräämisellä 1900-luvun alkupuolella oli suuri merkitys. Tällöin Suomi syntyi ruohonjuuritasolla, jolloin muun muassa nuorisoseuroja, työväenyhdistyksiä ja osuuskassoja perustettiin, tiesi Vanhanen.

Kansanedustaja Matti Vanhanen muisteli puheenvuorossaan myös vuonna 1979 ensimmäistä seuran Pitäjäjuhlassa pitämäänsä puhetta Hartolassa. Hän totesi, että monet asiat pitävät edelleen paikkansa. Kuriositeettinä hän mainitsi tuolloin Suomeen tulleet Indokiinan venepakolaiset, joita oli ainoastaan noin 150.
Vanhasen mukaan kansainvälisyys syntyy erilaisuudesta.
- Me karjalaiset identifioidumme nykyiseen asuinpaikkaamme, mutta myös sinne Karjalaan. Näin pitää ollakin.

Vuoksen Säätiön puheenjohtaja Martti Talja toi esille Pitäjäjuhlan tärkeyden vuoksenrantalaisjuuristen ihmisten yhdistäjänä.
- Yhdessä ja talkootyöllä saamme aikaiseksi. Vuoksenrannan kansanvalistus nosti esille yhteisöllisyyden, joita olivat muun muassa raittius- ja nuorisoseuraliikkeet.

Seuran puheenjohtaja Päivi Virolainen toi esille tervehdyssanoissaan perinteisen keväisen talkoomatkan Vuoksenrantaan, jossa talkooväki kävi huoltamassa monelle niin tärkeät muistopuisto- ja pyhiinvaelluspaikat: Vuoksenrannan evankelisluterilaisen kirkon sekä Noinmäen metodistikirkon paikan, unohtamatta Leiposiin hautausmaata.

Hän muisteli myös kesäkuussa Jyväskylässä pidettyjä Karjalaisia Kesäjuhlia. Tuolloin kauniisti kansallispukuihin pukeutunut karjalainen kansa ei säästellyt äänijänteitään kajauttaessaan Karjalaisen messun lauluja Taulumäen kirkossa.
- Tämä meidän oma juhlamme on sekin vaatinut suunnittelua, valmistelua ja rakentamista täällä paikan päällä. Yhdessä tekemistä ja yhteen hiileen puhaltamista. Pienemmässä mittakaavassa tosin, muistuttaa Virolainen.

Vuoksenrantalaiset kohtaavat seuraavan kerran syksyllä Perinnepäivän merkeissä 1.10. Joutsassa. Teemana on tuolloin sukututkimus. Sitä ennen Antrean, Kirvun ja Vuoksenrannan pitäjäseurojen yhteinen leikkimielinen 3-ottelu käydään 2.9. Hartolan Yhtenäiskoululla Hartolan Markkinoiden aikaan.

11.30-13.00 Ruokailu ja pihakisat
Tulokset:
Tikka/ naiset:  1. Eila Ollikainen (31) 2. Eija Nurminen (14) 3. Arja Saarela (7)
Tikka/ miehet: 1. Pekka Kemppi (27 x 2) 2. Matti Vanhanen (27) 3. Esko Kiuru (26)
Hirrensyöksy:  1. Hannu Virolainen (6,11 m)

13.00 Ohjelma:
Yhteislaulu Karjalaisten laulu, säesti Asikkalan pelimannit
Tervetulosanat seuran pj. Päivi Virolainen
Alkuhartaus pastori Soile Salorinne, Vuoksenlaakson metodistisrk.
Musiikkia Asko Leveäoja ja Asikkalan pelimannit
Juhlapuhe kansanedustaja Matti Vanhanen
Vuoksenlaakson metodistisrk:n historiikin esittely julkaisuryhmän pj. pastori Tapani Rajamaa
Tervehdykset kokoukselle/ Vapaa Sana
- Historiikkikirjan kirjoittaja Raakel Henttonen
- Vuoksenlaakson metodistiseurakunta, pastoi Soile Salorinne
- Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi
- Kirvu Säätiö, Hannu Henttonen
- Vuoksen Säätiö, Martti Talja
Päätössanat kansanedustaja Martti Talja
Yhteislaulu Vuoksenrannan laulu, säesti Asikkalan pelimannit

klo 15.00 Lähtökohvit, mansikkakermakakku

Pitajajuhla_kuva4

 

Pitajajuhla_kuva5

Metodistiseurakunnan historiateoksen kirjoittaja Raakel Henttonen

**********************************************************************************

VUOKSENRANTA-SEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2017
- Suomi 100 v. -teema vahvasti mukana

1. Kokoukset
- vuosikokous, perinnepäivän yhteydessä
- hallituksen kokouksia 3-4

2. Talkoomatkat
- Hautausmaiden ja kirkon kunnostustalkoomatka sekä kotikylämatka Vuoksenrantaan 5.-7.5.2017 yhteistyössä Antrea Seuran kanssa.
-Mahdollisesti erillinen kirkon kunnostustalkoomatka (portaat)

3. Pitäjäjuhla Heinäkuussa 2017: lauantaina 8.7.2017 tai lauantaina 22.7.2016. Paikka avoin.

4. Perinnepäivä ja vuosikokous Lokakuussa sunnuntaina 1.10.2017. Paikka avoin.

5. Karjalan liiton aktiviteetit
- Karjalaiset Kesäjuhlat - Suomi 100 v. - Jyväskylässä 16.-18.6.2017 - Muut aktiviteetit (koulutus, KL:n pitäjätmk. ym.)

6. Vuoksenrannan Säteen urheilutoiminta
- Mommilanjärven soutelun evakkolähtö 15.7.2017 (kirkkovenejoukkue)
- Sysmän Suvisoutu 1.7.2017 (kirkkovenejoukkue)
- 3-ottelu Antrea-Kirvu-Vuoksenranta
- Kyykkäottely Antrea-Vuoksenranta

7. Yhteistyö Kamennogorskin kaupungin kanssa
- Karjalan historian tunnetuksi tekeminen
- Lähialueyhteistyön edistäminen vastavuoroisuuden ja yhteistyösopimuksen periaatteella
- Vuoksenrannan kirkon kunnostuksen jatkaminen

8. Julkaisutoiminta
- Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan historianjulkaisu painoon
- Vuoksen Verkko -pitäjälehden toimitus yhdessä antrealaisten kanssa.

9. Jäsentiedotus
- www.vuoksenranta.fi -sivut sekä vuoksenranta-seura ry facebook-sivut
- jäsenkirjeet (sähköpostilla, kirjeitse)
- jäsenrekisterin tiedot ajan tasalla

10. Perinnetietous
- Itä-Hämeen museon kokoelmat, perinnetiedon keruu ja tallennus
- Lapsille ja nuorille suunnattua perinnetietoutta

11. Hankkeet
Olemme muiden pitäjäseurojen mukana kehittämässä satelliittipaikannusjärjestelmää. Kannaksen ja Vuoksenrannan alueelle, jotta jatkossa kotitalot ym. kohteet voidaan löytää gps-paikannuksen avulla. Pyritään myös merkitsemään kohteita tienviitoin, infotauluin ym. helpottamaan matkailijoiden liikkumista kohteissa. Tämä edellyttää kuitenkin paikallisten viranomaisten myötämielisyyttä asialle.

*******************

VUOKSENRANTA-SEURA RY         TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA  2017

Vuosi 2017 oli seuran
46. toimintavuosi.                                                                                                       erovuoro

Hallitus   Päivi Virolainen               pj.                Sysmä (Korpilahti)
                      Pekka Kemppi                                       Sysmä (Karkeala)              2019
                      Esko Kiuru                                               Helsinki (Kaskiselkä)      2019
                      Olli Kuisma                                             Hartola (Korpilahti)          2017
                      Armi Marklund                                      Helsinki (Sintola)              2018 
                     Irja Niilahti                        varapj.         Hartola (Korpilahti)        2018
                      Eija Nurminen                                       Sysmä (Oravankytö)        2019
                      Ossi Paappa                                          Somero (Korpilahti)          2018                                   Liisa Röksä                                             Joutsa (Härk`korpi)           2017
                      Jouni Serjomaa                                      Lappeenranta (Sintola)  2019
                      Matti Vanhanen                                     Nurmijärvi (Sintola)         2018
                      Pirjo Virolainen-Kuisma sihteeri  Sysmä (Oravankytö)       2017
                     Antti Kuisma                     tal.hoit.         Helsinki (Karkeala) 

Kuluneena vuonna hallitus kokoontui kolme kertaa. Lisäksi asioita on käsitelty sähköpostilla. 

Kunniajäsenet                Kaisa Maasilta                 Lammi (Sintola)  
                                                  Seppo Peltonen              Asikkala (Karkeala)
                                                  Lauri Talikka                     Somero (Korpilahti) 
                                                  Tauno Tonteri                   Pertunmaa (Korpilahti) 

Kunniapuheenjohtaja  Martti Talja                        Lahti (Kaskiselkä)
1.10.2017 alkaen                                      

 Toiminnantarkastajina toimivat Juhani Kiuru ja Eero Talja sekä varalla Antti Mustonen ja Kalevi Virolainen

 JÄSENET

Vuoden lopussa seuran jäsenrekisterissä oli 334. Lisäys vuoden aikana + 14 nimeä. Sähköpostiosoitteita oli n. 160. 

HUOMIONOSOITUKSET

Aikaisempi pitkäaikainen puheenjohtaja, professori Martti Talja kutsuttiin seuran kunniapuheenjohtajaksi vuosikokouksessa 1.10.2017.

 EDUSTUKSET

Karjalaisten Pitäjäyhdistysten Liitto ry:n vuosikokous 3.3.2017. Ei edustajaa. 

Karjalatalon pitäjäesittelyssä 9.3.2017 olivat Lumivaara ja Vuoksenranta. Esittelyn piti, puheenjohtaja Päivi Virolainen ja mukana olivat Esko Kiuru, Ossi Paappa, Martti Talja, Hannu Virolainen sekä yleisössä useita seuramme jäseniä. 

Karjalan Liiton liittokokousedustajana 22.4.2017 Karjalatalolla oli puheenjohtaja Päivi Virolainen. 

Karjalan Liiton kesäjuhlat vietettiin Jyväskylässä 16.-18.6. Seurastamme kulkueessa olivat mukana Hilkka Kunnas, Irja Niilahti sekä Päivi ja Hannu Virolainen. Pitäjä- ja sukuinfot -pisteellä päivystivät Liisa Röksä, Eero Kainulainen, Pirjo Virolainen-Kuisma ja Veera Laine. Kansallispukukavalkadissa Antrean-Vuoksenrannan pukua esitteli Päivi Virolainen. 

Antrea-seuran pitäjäjuhla vietettiin 16.7.2017 Hausjärvellä. Seuraamme edusti kunniapuheenjohtaja Martti Talja. 

Heikkosten sukukokous oli Lahdessa 19.8.2017. Vuoksenranta-seuran terveiset ja toiminnan esittelyn hoiti Martti Talja. 

Kirvu Säätiö juhli 70-vuotistaivaltaan 24.9.2017 Mäntsälässä. Kamennogorskin (Antrea) kaupunkijuhlaa vietettiin elokuussa. Seurastamme molemmissa mukana oli Martti Talja. 

Seuran puheenjohtaja Päivi Virolanen on osallistunut  Vuoksen Säätiön kokouksiin, joihin molempien pitäjäseurojen puheenjohtajilla on osallistumisoikeus. Kunniapuheenjohtaja Martti Talja Lahdesta toimii Vuoksen Säätiön hallituksen puheenjohtajana ja Hannu Virolainen Sysmästä Vuoksen Säätiön hallintoneuvoston varapuheenjohtajana. 

PITÄJÄJUHLA
Pitäjäjuhla järjestettiin Asikkalassa Aurinkovuoren koululla 8.7.2017. Osallistujamäärä jäi odotettua pienemmäksi eli vajaaseen sataan. Juhlapuhujana oli seuramme hallituksen jäsen, kansanedustaja Matti Vanhanen. Hän nosti esille kansallisen heräämisen 1900-luvun alkupuolella ja karjalaisen identiteetin. Hän muisteli myös vuonna 1979 ensimmäistä seuran Pitäjäjuhlassa pitämäänsä puhetta Hartolassa todeten, että monet silloiset asiat pitävät edelleen paikkansa. Hänen mukaansa me karjalaiset identifioidumme nykyiseen asuinpaikkaamme, mutta myös Karjalaan. 

Tervehdyssanat lausui seuran puheenjohtaja Päivi Virolainen, alkuhartauden piti Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan pastori Soile Salorinne, musiikista vastasivat Asko Leveäoja ja asikkalalaiset pelimannit, metodistihistorian osalta puhuivat julkaisutoimikun-nan puheenjohtaja pastori Tapani Rajaamaa ja kirjan kirjoittaja Raakel Henttonen, Asikkalan kunnan tervehdyksen toi valtuuston puheenjohtaja Hilkka Kemppi ja Vuoksen Säätiön tervehdyksen ja päätössanat esitti säätiön hallituksen puheenjohtaja Martti Talja. 

Pihakisojen tulokset: Tikka/ naiset:  1. Eila Ollikainen (31) 2. Eija Nurminen (14) 3. Arja Saarela (7). Tikka/ miehet: 1. Pekka Kemppi (27 x 2) 2. Matti Vanhanen (27) 3. Esko Kiuru (26). Hirrensyöksy:  1. Hannu Virolainen (6,11 m). 

VUOSIKOKOUS JA PERINNEPÄIVÄT

Vuosikokous pidettiin Joutsassa Lamminmäen tiloilla 1.10.2017 Perinnepäivien yhteydessä. Osallistujalistan mukaan paikalla oli 72 henkilöä. Kokouksen puheenjohtajana toimi Vuoksen Säätiön hallintoneuvoston varapuheenjohtaja Hannu Virolainen Sysmästä ja sihteerinä seuran sihteeri Pirjo Virolainen-Kuisma Sysmästä. 

Henkilövalinnat vuodelle 2018:

  • Puheenjohtajaksi valittiin Päivi Virolainen
  • Hallituksen erovuoroisista Liisa Röksä valittiin uudelleen seuraavaksi 3-vuotiskaudeksi. Hallitustyöstä pois jättäytyvän Olli Kuisman tilalle valittiin Kati Kuisma (Hartola/ Korpilahti) sekä uutena jo vuoden sihteerinä toiminut Pirjo Virolainen-Kuisma (Sysmä/ Oravankytö). Hallituksen muina jäseninä jatkoivat Pekka Kemppi, Esko Kiuru, Armi Marklund, Irja Niilahti, Eija Nurminen, Ossi Paappa, Jouni Serjomaa ja Matti Vanhanen.
  • Seuran toiminnantarkastajiksi valittiin Juhani Kiuru ja Eero Talja sekä varalle Kalevi Virolainen ja Antti Mustonen.
  • Seuran taloudenhoitajana toimii Antti Kuisma.

Varsinaisen jäsenen jäsenmaksuksi vahvistettiin 35 euroa. Tämä sisältää Karjalan Liiton uuden v. 2018 jäsenmaksun 20 euroa (korotus 5 euroa). Perheenjäsenen maksuksi vahvistettiin edelleen 15 euroa ja vapaaehtoinen lehtimaksu on jatkossakin 10 euroa. 

Karjalan Liiton pitäjätoimikuntaan valittiin Päivi Virolainen ja varalle Irja Niilahti. Seuraava perinnepäivät/ vuosikokous päätettiin järjestää sunnuntaina 7.10.2018 Karjalatalolla Helsingissä. 

Kokouksen päätteeksi seura kutsui kunniapuheenjohtajaksi aikaisemman pitkäaikaisen puheenjohtajan, professori Martti Taljan ja kiitti häntä merkittävästä työstä Vuoksenranta-seuran ja karjalaisuuden hyväksi. 

Perinnepäiväosuudessa sukututkimuskouluttaja Erkki Kiuru kertoi laajemmin Karjalan Kannaksen ja Vuoksenrannan asutuksesta ja esimerkiksi 1500-luvulla Vuoksenrannassa on ollut tuhansia asukkaita. 1600-lukujen sodat ja katovuodet tekivät suuren notkahdukset asukasmäärissä, mutta myöhemmin tilanne korjaantui. Maanviljely ja karjanhoito olivat tärkeimpinä elinkeinoja, mutta huonoja vuosia nekään eivät kauan kestäneet. Tiloja autioitui ja saatettiin muuttaa parempien viljelysmaiden äärelle. Vuoksenrannan Sintolan kylässä on ollut tutkimusten mukaan elämää jo 10000 vuotta sitten. 

Kiuru toi esille, että sukututkimus ei katso ikää tai koulutustaustaa. Hänen mukaansa asioita penkoessa löytyy aivan varmasti jotain uutta. Kirkonkirjoista suuri osa on saavutettavissa internetistä, joka on helpottanut alaa harrastavia. Dna-tutkimus on tuonut oman ja luotettavan lisänsä ja genetiikka herättää kiinnostuksen lisäksi usein myös ihmetystä. 

TALKOOMATKAT VUOKSENRANTAAN

Talkoomatka toteutettiin yhteistyössä Antrea-Seuran kanssa 5.-7.5.2017. Vuoksen-rantalaisia talkoolaisia oli matkassa 24. Tänä vuonna kotikylistä olivat vuorossa Korpilahti, Karkeala ja Kaskiselkä. Samassa yhteydessä hoidettiin perinteiset Leiposiin ja Noinmäen sekä Kankaalan kirkon siivoukset. Kankaalan kirkolla jatkettiin tornin portaiden korjauksen suunnittelua. Sankarimuistomerkin loput laatat saatiin myös asennettua. Majoituimme Hotelli Viipurissa ja yhteinen päivällinen antrealaisten kanssa nautittiin uudessa, kauniissa Ravintola Espilässä. Vuoden talkoolaisiksi valittiin Yrjö Sokka. Seija Halme ja Esko Kiuru kertoilivat matkan aikana kohteista ja Seijan opastuksella teimme myös kaupunkikierto-ajelun Viipurissa. 

Vuoden talkoolaiset: 2011: Irja Anttonen, 2012: Kyösti Nikki, 2013: Vilho Ruponen, 2014: Martti Talja, 2015: -, 2016: Eila Salo ja Aira Kaislaoja sekä 2017: Yrjö Sokka. 

Otimme vastaan haasteen, jossa tavoitteena oli tehdä Suomi 100 -juhlavuoden kunniakäynti jokaiselle luovutetun Karjalan sankari- ja kenttähautausmaalle 6.12.2017 klo 9.00. Kynttiläpartiomme (Liisa Röksä, Eero Kainulainen, Ossi Paappa, Päivi ja Hannu Virolainen sekä kuljettajana Seppo Vepsä) lähti matkaan jo edellispäivänä ja yöpyi Viipurissa. Varhaisessa aamupimeässä ajettiin kohti Vuoksenrantaa ja matkalla sytytettiin kynttilät myös Tali-Ihantalan muistomerkille, sekä Antrean vanhan hautausmaan 1918-muistopaadelle. Havuseppele laskettiin sankarimuistomerkille ja kynttilät syttyivät tasan klo 9.00. Samalla tuli tarkastettua, että kirkolla oli kaikki hyvin ja kynttilät sytytettiin myös kirkon alttarille. 

OPISKELIJA-APURAHAT

Vuoksen Säätiö myöntää hakemuksesta opiskelija-apurahan yliopistoissa, korkeakouluissa ja ammatteihin valmistavissa oppilaitoksissa tutkinnon suorittaneille henkilöille, joiden isovanhemmat tai edeltävä sukupolvi on talvisodan syttyessä 1939 asunut Antrean tai Vuoksenrannan kunnassa. Kuluneena vuonna vuoksenrantalaisjuurisista apurahan saivat: Janne Etola, Severi Jauhiainen, Katariina Pekkonen, Tommi Ratinen, Ohto Ruponen, Annika Sipi, Roosa Tahkola, Aliisa Talja ja Anni Viinikainen. Kannustusapurahoja ei jaettu. 

JULKAISUT JA MYYNTIVARASTO

Pitkään vireillä ollut Vuoksenlaakson metodistiseurakunnan historiikkihanke valmistui ja kirja julkistettiin Pitäjäjuhlassa Asikkalassa 8.7.2018. Seura lahjoitti Vuoksenlaakson metodistiseurakunnalle 100 kirjaa ja lehdistötilaisuus pidettiin seurakunnan kirkossa Vesivehmaalla. Kirjasta on otettu 500 kpl:een painos ja sitä myydään hintaan 30 euroa. Karjalan kulttuurirahasto tuki hanketta 7.000 eurolla. Tukea saatiin myös Vuoksen Säätiöltä. Työryhmään kuuluivat Marjukka Patrakka, Soile Salorinne, Jaakko Ripatti, Martti Talja ja Tapani Rajamaa. Kirjan kirjoitti Raakel Henttonen. 

TIEDOTUS

Seuran kotisivut www.vuoksenranta.fi olivat avoinna jo seitsemättä vuotta. 

Seuran Facebook-ryhmässä (Vuoksenranta-seura ry) oli vuoden lopussa 180 jäsentä. Ryhmän 100. jäsen Tapani Pahkala Hartolasta palkittiin kirjalahjalla. 

Vuonna 2015 uuden ilmeen saanut Vuoksen Verkko -jäsenlehti ilmestyi marraskuussa ja postitettiin kaikille jäsenille. Lehden painos Vuoksenrannan osalta oli 400 kpl. 

Jäsenkirjeitä postitettiin 2 (kesäkuussa ja syyskuussa). Edelleen pyritään keräämään sähköpostiosoitteita, jotta paperisten jäsenkirjeiden määrää ja postimaksuja pystyttäisiin vähentämään. 

URHEILUTOIMINTA/ Vuoksenrannan Säde

Sysmän IV Suvisoutu oli 1.7.2017 Sysmän Suopellon satamassa  Vuoksenrannan joukkueen kirkkovene oli mukana toista kertaa. Kirkkovenesoutuun oli haastettu Antrean Esa ja Kirvun Vilkas, mutta ainakaan tällä kertaa haasteeseen ei vastattu. Kyykkä- ja hirrensyöksy olivat tapahtumassa mukana näytösluonteisesti..

Kirkkovenejoukkueita osallistui 2 eli Sysmän Sisun soutajat ja Vuoksenrannan Säde. Sisun aika 39,43 ja Säteen 41,13. Vuoksenrannan joukkueessa soutivat: Hanna Huovila, Mika Isomäki, Tuomas Karvonen, Tarmo Korhonen, Juho Kemppi, Markku Kemppi, Sanna Kemppi, Juho Kuisma, Olli Kuisma, Pertti Ruponen, Vilho Ruponen, Esa Virolainen, Pirjo Virolainen-Kuisma, Päivi Virolainen ja perämiehenä Martti Talja. 

Antrean ja Vuoksenrannan välinen kyykkäottelu pelattiin Helsingissä 17.8.2017 Antrea Seuran jäsenillan yhteydessä. Voittaneessa Vuoksenrannan joukkueessa pelasivat Hannu Kuisma, Joonas Kuisma, Pertti Talja ja Markku Talja. 

Uuden perinteen mukainen Antrea-Kirvu-Vuoksenranta 3-ottelu kisattiin neljännen kerran 3-henkisin kisajoukkuein Vuoksenrannan isännöimänä Hartolassa 2.9.2017. Kisalajeina oli golfpallon puttaus metalliputken läpi, hevosenkengän heitto maitotonkaan ja tietokilpailu. Kirvulle siirtyivät tällä kertaa kisan järjestämisoikeudet. Voiton vei Antrean joukkue (24,5 p/Anna Rautioaho, Tatu Partanen, Seppo Vepsä). Vuoksenranta (21 p/Eija Nurminen, Tuomo Niilahti, Olli Saarela) ja Kirvu (18,5 p/Marja-Leena Ikävalko, Jussi Hämäläinen, Heikki Hämäläinen). 

MUUTA

Suomi 100-juhlintaan liittyen Sysmän kirjaston näyttelyssä olivat kesäkuussa 2017 esillä kylät, nuorisoseurat ja kyläyhdistykset. Vuoksenranta-seuraa oli pyydetty mukaan, olihan karjalaisten asuttamisella oli aikanaan suuri merkitys kylien väestön määrään, kehitykseen ja koko kunnan toimintaan. Seuralla oli luontevasti osasto Ravioskorven kylän osaston vieressä. Syntyihän Ravioskorpeen evakkojen ja rintamamiesten toimesta ainutlaatuinen, Suomen suurin yhtenäinen asutusalue, johon muodostettiin 39 asutustilaa. 

Seuralle hankittiin Vuoksenrantaa esittelevä rollup, joka oli ensimmäistä kertaa käytössä Jyväskylän kesäjuhlilla. Jatkossa se kiertää mukana kaikissa seuran tapahtumissa.  

TALOUS

Kirjanpitomme hoidettiin Isännöintipalvelu Paula Pöysti Ky:ssä. 

Tilikauden  2017 tulos oli 66,47 euroa positiivinen. Kuluneena vuonna julkaistiin ”Sana siirtyi Vuoksenrannasta Vesivehmaalle Vuoksenlaakson metodistiseurakunta 1921-2017-” -historiateos. 

Jäsenrekisteri alkaa olla jäsenmaksujen osalta paremmassa kunnossa. Edelleen täytyy kiinnittää huomiota siihen, että rekisterin tiedot ovat ajan tasalla, eikä ns. ylimääräisiä jäsenmaksuja makseta liitolle. Karjalan Liitolle on maksettu 4.320 euroa. Jäsenmaksuja sekä vapaaehtoista lehtimaksua on kerätty 9.902 euroa. Näin seuran oman toiminnan pyörittämiseen on kertynyt 5.582 euroa (laskennallisesti kertymä on 334 x 15 = 5.010 jäsenmaksuja ja 334 x 10 = 3.340, jos kaikki maksaisivat lehtimaksun). Seuran jäsenmäärä on pysynyt suunnilleen ennallaan. Uusia jäseniä on liittynyt, vaikka osa jäsenistöstä on nukkunut pois. 

Seuralla on myyntihinnoin laskien suuri, n. 35.000 € arvoinen kirja- ja tuotevarasto (ei ole aktivoitu taseeseen), jota pitäisi saada pienennettyä aktiivisella tuotemyynnillä. Varaston arvo kasvoi kuluneena vuonna julkaistulla metodistikirjalla n. 9.000 euroa. Myynti tapahtuu pääasiassa vuoksenranta.fi –sivujen kautta sekä lisäksi pitäjäjuhlien ja perinnepäivien myyntipisteissä.  

Avustuksia saatiin yhteensä 7.239,48 euroa. Vuoksen Säätiön talkoomatkatukea oli 2.140 euroa, Aluehallintoviraston muistopuistojen ylläpitoon tarkoitettua erityisavustusta 1.000 euroa sekä Karjalan Kulttuurirahaston v. 2012 myöntämästä 7000 €:n avustuksesta Vuoksenlaakson Metodistiseurakunnan historiikkiin käytettiin tällä tilikaudella 4.099,48 euroa.

Seuran sijoitukset olivat plussalla,  markkina-arvoin laskettuna 20.407,46 euroa (kurssinousua yht. 12.807,51 euroa ja edellisvuodesta 891,58 euroa, hankinta-arvo 7.599,95 euroa). Ylläsjärven Tunturihotelli Oy:n osakkeiden tasearvo on 1.681,88 euroa. Taseen loppusumma oli 16.142,06 euroa.

*********************

© Vuoksenranta seura 2011Powered by NettiSite