Toimintaa » Tapahtumat 2011 » Vuoksenranta-seuran 40-vuotisjuhla Lahdessa 24.7.2011
Jumalanpalvelus klo 10 Ristinkirkossa
Tervehdyskäynti sankarivainajien muistomerkillä ja Karjalaan jääneiden muistomerkillä
Lounastarjoilu Lahden Yhteiskoulun ruokalassa
Päiväjuhla klo 14
Ohjelman juonto Päivi Virolainen
Tervehdyssanat ja seuran historiikki
Vuoksenranta-seura ry 40-vuotta
Martti Talja
Katsaus seuran historiaan 24.7.2011 pitäjäjuhlassa
Olette lämpimästi tervetulleita tähän pitäjäseuramme 40 -vuotisjuhlaan. Karjalainen kansa on evakossa ollessaan kokoontunut yhteen tapaamaan entisiä naapureita, sukulaisia ja tuttavia aina 1940 -luvun lopulta. Pitäjäjuhlien järjestelyistä vastasivat tuolloin ja osin vieläkin pitäjittäiset karjalaisseurat. Juhlien ruokahuolto järjestettiin itse. Muistan kuljettaneeni Asikkalassa vuonna 1966 järjestettyihin juhliin kotona leivottuja piirakoita juhla-aamuna.
Paikalliset karjalaisseurat toimivat karjalaisten sopeutumisen tukena. Oli helppo vertailla raivaamisen ja rakentamisen kokemuksia, vertailla yhteiskunnan tukimuotoja ja mikä tärkeintä saada henkistä tukea keskusteluista saman kohtalon läpikäyneiden kanssa. Nykyään tästä käytetään hienoa debriefing -sanaa ja kohteena ovat suurissa onnettomuuksissa ja luonnontapahtumissa mukana olleet.
Vuoksenranta-seuran perustaminen tuli ajankohtaiseksi, koska omaa pitäjää esittelevä pitäjähistoria puuttui. Simosen Antrea -kirjassa Vuoksenrannan osuus jäi suppeaksi ja ei kattanut vuoksenrantalaisten mielissä pitäjähistorian tunnusmerkkejä. Seuran perustamista valmisteleva kokous pidettiin Asikkalan pappilassa 28.2.1971. Kokouksessa hyväksyttiin perustavalle kokoukselle esitettäväksi tulevan seuran säännöt Karjala Liiton pitäjäseurojen mallisääntöjen pohjalta.
Vuoksenrannan pitäjäseura -nimisen yhdistyksen perustivat 68 läsnä ollutta entisen Vuoksenrannan pitäjän asukasta 17.heinäkuuta 1971. Yhdistysrekisteriin seura rekisteröitiin 17.12.1975. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Hannes Jantunen Asikkalasta. Hän toimi ansiokkaasti seuran puheenjohtajana vuoteen 1993 asti. Armas Ruponen valittiin varapuheenjohtajaksi, sihteeriksi Antti Miikkulainen ja rahastonhoitajaksi Seppo Peltonen. Täällä tässä tilaisuudessa on läsnä joitakin ensimmäisen johtokunnan jäseniä. Samalla sovittiin kylien yhdyshenkilöt yhteyden pitoon hallituksen jäsenten ohella.
Pitäjäseuraa tosin edelsi muutaman vuoden valmisteleva vaihe, jolloin oli ilmeisesti kaikkia vuoksenrantalaisia käsittävää järjestäytynyttä toimintaa myöhemmän pitäjäseuran tapaan.
Pitäjähistoriaa valmistelevaan historiatoimikuntaan valittiin puheenjohtajaksi Arvi Pulli ja jäseniksi Veikko Kiuru, Kaija Viskari, Hannes Jantunen ja Antti Miikkulainen. Historiatoimikunnan tehtävä oli pitäjähistorian kirjoittaminen. Tehtävä oli haastava. Historian arvioitiin olevan valmis muutamassa vuodessa. Käytännössä Vuoksenranta -Pitäjä Kannaksella -kirjan tekemiseen meni aikaa kymmenen vuotta. Kirjan puhtaaksikirjoitus voitiin aloittaa vuonna 1978 ja kirja julkistettiin pitäjäjuhlassa Sysmässä 16.8.1981. Kirjasta oli otettu mittava 1200 kappaleen painos. Kirja myytiin lähes loppuun muutamassa vuodessa ja uusi näköispainos korjaussivuineen ja sisällysluetteloineen valmistui vuonna 2000 Tatu Vanhasen toimittamana. Kirja on edelleen suosittu perusteos Vuoksenrannasta ja sen tulisikin kuulua jokaiseen vuoksenrantalaista syntyperää olevan peruskirjastoon.
Seuran tunnusmerkeistä
Ensimmäinen näistä on omien juurien tunteminen. Vuoksenranta- Pitäjä Kannaksella kirja oli viimeisiä karjalaisia pitäjähistorioita. Samalla se oli ensimmäisiä kyläkirjoja. Kirjan avulla lukija saa käsityksen Vuoksenrannan historiasta epäonnisesta kalastajasta, joka hukkasi pyyntivälineensä 10 400 vuotta sitten, aina vuoden 1944 tapahtumiin. Kirjassa seurataan sukujen historiaa Uuden ajan alusta kylittäin, suvuttain ja perheittäin 1970-luvulle asti. Historiateoksen tarkkuutta kuvaa se, että sitä käytetään sukututkimuksen tietolähteenä.
Mainospäällikkö Antti Miikkulainen valittiin pitäjähistorian varsinaiseksi toimittajaksi. Hänen työpanoksensa pitäjähistorian toteutumiseksi oli korvaamaton. Miikkulaisen johdolla hahmoteltiin sisällysluettelo, jaettiin kirjoitustehtävät vuoksenrantalaisille, jotka olivat eläneet tuota elämää, josta kirjoittivat. Hanketta tukeneista kansallisista historia-asiantuntijoista mainittakoon maisteri Aulikki Ylönen, Jääsken kihlakunnan historian I osan kirjoittaja. Ilman kiitosta ei voida jättää myöskään kaikkia niitä henkilöitä, jotka keräsivät tai luovuttivat tietoa ja kuvia kirjaan.
Pitäjäseuran alkutaival oli muutenkin varsin työntäyteinen. Uuden hankkeen rahoituksen järjestäminen ei ollut vähäinen asia. Rahoitusta hankittiin karjalaisista rahastoista, Vuoksen Säätiöltä, yrittäjiltä, sijoituspitäjiltä ja jopa järjestämällä arpajaiset vuonan 1977. Arpajaisten tuotto oli 4723 markkaa, varsin merkittävä summa.
Uusi seura tarvitsi myös muita tunnusmerkkejä. Standaari l. pöytäviiri oli näistä pitäjähistorian jälkeen ensimmäinen. Antti Mikkulaisen suunnitteli puna-musta aiheen, jossa kuvioina ovat Pähkinäsaaren rauhan rajaa kuvaava muuri ja kalastajan verkko kohoineen Vuoksen laineilla. Heraldinen asiantuntija Olof Eriksson hyväksyi aiheen ja piti sitä heraldisesti onnistuneena. Ensimmäiset kahdeksan standaaria jaettiin vuoden 1975 pitäjäjuhlassa. Myöhemmin standaari uudistettiin 1990 -luvun alussa vastaamaan pitäjäseuran lipun väritystä. Tässä yhteydessä standaarin yläkenttään lisättiin 10 tähteä kuvaamaan pitäjän keskeisiä kyliä ja muuta kuvitusta täsmennettiin vastaamaan uusia heraldisia sääntöjä. Standaaria on jaettu ansioituneille Vuoksenrannan pitäjän asukkaille ja heidän jälkeläisilleen.
Pitäjäseuran lippu valmistui 1985 ja sen vihki piispa Erkki Kansanaho Helsingissä Karjalan Liiton suurjuhlassa. Vihkimisjuhlassa lippua kantoi Matti Vanhanen. Lipun ompeli Maritta Jantunen. Lipun suunnittelusta oli vastannut Antti Miikkulainen. Lipun näette täällä juhlasalissa. Minusta lippu on kaunis ja siinä ovat keskeiset Vuoksenrannan pitäjän elementit; rajamuuri, verkko ja 10 kylää. Lippua mukaileva seuran vaakuna luovutettiin Karjalan Liitolle vuonna 1988.
Viimeinen keskeisistä tunnusmerkeistä seuran nimikkolaulu löytyi vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Sävellyskilpailu vuonna 1998 tuotti viisi hyvää vaihtoehtoa. Maire Keltalan sanoittama ja säveltämä Vuoksenrannan laulu valittiin seuran nimikkolauluksi. Timo Mäenpää teki siihen uuden sanoituksen vanhalta pohjalta ja sen sovitti lopulliseen täälläkin laulettavaan asuunsa Sakari Ylivuori.
Tiedottamiseen ja perinteen talletukseen toi Vuoksenrantalainen -lehti uuden ulottuvuuden. Toimittajaksi lupautui Mari Maasilta Tampereelta. Ensimmäinen lehti ilmestyi vuonna 1983 ja kolmen numeron jälkeen todettiin lehden kustantaminen kannattamattomaksi seuralle. Samaan aikaan oli ilmestynyt Antrealainen -lehti opetusneuvos Antti Henttosen toimittamana. Vuonna 1985 ilmestyi ensimmäisen kerran kahden pitäjäseuran yhteistyönä tekemä Antrealainen - Vuoksenrantalainen kaksoislehti. Tällä tavoin voitiin laskea kustannuksia ja luetun lehden toimittamisesta on huolehtinut professori Tatu Vanhanen avustajineen. Lehdessä on perinteisesti ollut katsaukset vuoden keskeisiin tapahtumiin ja tärkeänä osa-alueena ovat olleet henkilökohtaiset muistelmat.
Pitäjäseura siirtyi nykyaikaan tiedottamisessa myöhään. Vuoksenranta-.seuran kotisivut avattiin kevättalvella 2011. Seuran varapuheenjohtaja Irja Niilahti on ottanut vastuun niistä. Halmeen Riikka, Peltosen Sepon tyttärentytär on ollut vankkumaton tuki sivujen aikaansaamisessa. Jäsenkirjeistä voinemme pääasiallisena tiedottamisen välineenä siirtyä www.vuoksenranta.fi -tiedottamiseen ja sähköpostikirjeisiin. Pyydänkin teitä käymään myyntipisteessä ja ilmoittamaan, mikäli ette tarvitse paperista jäsentiedotetta, vaan saatte ajankohtaiset tiedot kotisivujen kautta.
Muita seuran tunnusmerkkejä 1980 -luvulta ovat; vaakunasta tehty rintamerkki, erilaiset asusteet ja rintakoru uhvatta, josta suunnitellaan uutta kookkaampaa versiota.
Vuoksenranta-museo hanke oli vireillä jo useana vuotena 1970 -luvulla. Oman museon hankinta olisi ollut liian suuri ponnistus ja siksi päädyttiin yhteistyöhön Itä-Hämeen museon kanssa Hartolassa. Museo sijaitsee Koskipään kartanon suojissa Tainionvirran rannalla ja sen sijainti on luonteva ajatellen vuoksenrantalaisten sijoituspitäjiä vanhassa Itä-Hämeen maakunnassa. Vuonna 1979 pitäjäjuhlien yhteydessä toteutettiin esinekeräys esineistön kartuttamiseksi. Edelleenkin museonjohtaja Vesa Järvinen toivoo uutta esineistöä.
Vuonna 1991 vuoksenrantalaiset osallistuivat konkreettisesti Karjalan Liiton pelastustalkoisiin suunniteltua kalliimmaksi tulleen Ylläsjärven tunturihotellin korjausten vuoksi. Samana vuonna valittiin vuoksenrantalainen pankinjohtaja Tarmo Jantunen liiton talousjohtajaksi päätehtävänään varainhankinta. Samana vuonna juhlittiin seuran 20 -vuotista taivalta Hartolassa. Juhlapuhujana oli edesmennyt professori Erkki Virolainen. Vuonna 1988 oli lahjoitettu Vuoksi raanu Ylläsjärven tunturihotelliin sijoitettavaksi Vuoksenranta-huoneeseen.
Perinteen ylläpitämiseen kuuluvat myös vanhojen voimainkoetusten ja urheilulajien harrastaminen. Viikinkien hirrensyöksy on ollut seuran toiminta-ajan toistuva voimanmittelytapa. Ennätys juhlien yhteydessä suoritettuna lienee 8.30 metriä. Hannes Jantunen oli ikämiehenäkin haka tässä lajissa. Kyykkä on karjalainen perinneurheilulaji. Sitä pelattiin varhemmin juhlien yhteydessä järjestäjät vatsaan muut. Viime vuosina on siirrytty emäpitäjää Antreaa vastaan käytyihin otteluihin. Tapahtuma on ollut usein juhlien ulkopuolella ajankäytön vuoksi. Ottelut ovat olleet tasaisia. Tikan heitto on kuulunut perinteisiin juhlatapahtumalajeihin. Uutena haastekilpailuna on tullut mukaan kirkkovenesoutu Mommilanjärvellä. Kirkkoveneellä soutaminen kehittää 15 miehisen joukkueen yhteistyötä, jotta soutuliike saadaan yhdenaikaiseksi ja vene etenemään mahdollisimman vaivattomasti. Töästä syystä se onkin erinomainen yhteistyön l. tiimityön kehittämisväline. Kirvun Vilkkaan joukkue haastoi meidät antrealaisten kanssa kisaan mukaan kymmenkunta vuotta sitten. Vilkkaalle Vuoksenrannan Säteen joukkue ei ole koskaan pärjänneet, tänä vuonna hävisimme 20 s, mutta vanhan emäpitäjämme olemme lähes aina voittaneet.
Kohteena entinen Vuoksenranta
Matkailun mahdollistuminen Karjalan Kannakselle vuonna 1990 aikaansai valtavan karjalaisten paluun kotiseuduilleen, tosin vain matkailijoina. Kaikilla oli palava halu päästä näkemään oman suvun asuinpaikat ja todeta miten oli kotitalolle käynyt. Vuoksenrannan Pitäjäseurakin järjesti matkoja Vuoksenrantaan useana vuotena, joskus useita matkoja samana kesänä. Keskeisinä puuhamiehinä matkojen järjestämisessä toimivat Tauno Tonteri pohjoisten kylien osalta ja Seppo Peltonen eteläisten kylien osalta.
.
Takaisinpääsy Karjalaan paljasti alueen alennustilan. Käytännössä pitäjän kaikki rakennukset oli purettu ja siirretty muualle. Visulahdessa ja Oravankydössä oli edelleen toimivaa karjakolhoositoimintaa. Syntyi tarve kertoa jälkipolville ja alueen asukkaille seudun vauraasta historiasta.
Matkailun helpottamiseksi tehtiin Karjalan Liiton pitäjätoimikunnan aloitteesta pitäjien opaskartat. Opaskirjan karttaan on merkitty Vuoksenrannastakin 23 merkittävää kohdetta; luontoon tai asumiseen liittyen. Lahden historiallinen museo on myöhemmin yhdessä eteläkarjalaisen ja pietarilaisen yhteistyökumppanin kanssa inventoinut alueen matkailukohteita ja arkeologista historiaa Hannu Takalan johdolla.
Pitäjäseuran järjestämä kotiseutumatkailu on vähentynyt ja nyt seura järjestää viiden vuoden välein juhlamatkan Vuoksenrantaan. Vuonna 2009 meillä oli mahdollisuus saada juhlapuhujaksi pääministeri Matti Vanhanen. Juhlaa varten venäläinen osapuoli kunnosti kirkkoa maalaamalla ja valmistamalla penkit kirkkoon. Ne odottavat sanankuulijoita vielä nytkin.
Entisen Vuoksenrannan muistomerkit
Keskeistä kulttuurin viestinnässä on tärkeiden kohteiden merkitseminen ja niistä kertominen seuraaville sukupolville. Ensimmäisenä hankkeena oli muistomerkin pystyttäminen sankarivainajille ja Vuoksenrantaan haudatuille esi-isille. Vuonna 1991 saatiin Sokkalan kunnan johtajalta Murdin Bastolta lupa saada pystyttää Antti Miikkulaisen suunnittelema luonnonkivinen paasi, jossa on yksinkertainen vapaudenristiä muistuttava kuviointi ja vuosiluvut 1918-1944 ja 1939-1944. Muistomerkin paljastustilaisuus oli 19.7.1992, jossa paljastuspuheen piti kansanedustaja Matti Vanhanen. Mukana oli osanottajia 10 linja-autolla, siis vähintään 350 osanottajaa. Kaikkiaan vuoksenrantalaisia sankarivainajia tai sotatoimissa kuolleita oli 111. Luovutetulle alueelle haudattujen sankarivainajan nimet on hakattu Lappeenrannassa sijaitsevaan sankarivainajien muistomerkkiin. Vuoksenrannassa sankarivainajien messinkinen muistolaatta kiinnitettiin kirkon kuoriin vuonna 1999, mutta se katosi ja uusi filmivaneripohjainen hankittiin seuraavana vuonna.
Kesällä 1994 pystytettiin Korpilahden verkkolöytöpaikalle ja Sintolan kivikautiselle asuinpaikalle messingistä valetut muistotaulut, joiden toteutuksesta oli huolehtinut Kyösti Nikki. Samana vuonna asennettiin kirkon oviaukkoihin Kyöstin Nikin valmistavat portit.
Hautausmaamuistomerkin ja kirkon edessä olevan ristin valmisti Pauli Kiuru vuonna 1999.
Vastaavasti ovat vuoksenrantalaiset Vuoksenlaakson Metodistiseurakunnan -jäsenet pystyttäneet Kyösti Nikin valmistaman muistoristin Leiposiin hautausmaalle vuonna 1992 ja Noinmäen kirkon paikalle Pauli Kiurun tekemän muistoristin vuonna 1997.
Historian tallentamisesta
Vuoksenrantaa koskevan valokuvateoksen valmistelu alkoi vuonna 1990.Vuoksenrannan mennyt maailma -teos valmistui vuonna 1993 Tatu Vanhasen toimittamana. Se täydensi Vuoksenranta -perusteosta kuvallisella kerronnalla niin juhlasta kuin arjestakin. Tatu Vanhasen toimittamana valmistui vuonna 1996 Karjala, sua ikävöin - vuoksenrantalaisten muistojen kirja. Kirjassa 49 vuoksenrantalaista muistelijaa maalavat sanallisesti samaa henkilö- ja kulttuurimaisemaa, josta kuvallisesti kertoo Vuoksenrannan mennyt maailma.
Vuoksenrannan Pitäjäseuran yhtenä keskeisenä tehtävänä on ollutkin vuoksenrantalaisen perinteen tallentaminen. Itse puhun mielelläni kulttuurimaiseman tallentamisesta. Tämä laajentaa perinteen käsitteen henkisistä tuotteista, myös ympäristön maastollisiin muutoksiin, joita ihminen on työllään aikaansaanut. Antrea -seuran toimesta yhteistyössä Vuoksenrannan pitäjäseuran kanssa tehtiin vuonna 1995 laaja kysely koskien pitäjien asutusta, elinkeinoelämää, ihmisen elämänkaareen liittyviä tapahtumia, työtä ja vapaa-aikaa, vuotuisjuhlia, ruokataloutta, uskonnollista elämää ja evakkotietä. Kyselyä täydennettiin myöhemmin kahdella erillisellä kyselyllä evakkotien osalta. Tämän asiantuntijoiden johtaman työn tuloksena valmistuivat Enne Vanhaa Koton ja Evakoas ja Uuves Kois -kirjat. Päävastuullisina kirjoittajina olivat Oili Korkeamäki ja Marjukka Patrakka. Ensin mainitussa teoksessa muina kirjoittajina olivat myös Alli Nieminen, Eero Paappa ja Terttu Talja.
Kaiken kaikkiaan on Vuoksenranta-seura kustantanut yksin tai yhdessä Antrea-seuran ja Vuoksen säätiön kanssa 13 kirjaa ja 6 muuta julkaisua. Muut julkaisut käsittävät 2 videota Vuoksenrannasta ja 2 videota Itsenäisyyssodista sekä CD-tallenteen Kaipuun Karjala, antrealaisten ja vuoksenrantalaisten säveltäjien lauluja. SKS:n arkiston 1960 -luvulla tallentamia murrehaastatteluja on mahdollisuus saada seuran kautta. Niissä vuoksenrantalaisella murteella kerrotaan jokapäiväisestä elämästä ja juhlista.
Kirjat ovat saaneet poikkeuksetta hyvän vastaanoton ja joistakin on otettu uusintapainoksia. Luettelen muut seuran kustantamat julkaisut julkaisut: Iiris Saloranta: Lapsen Vuoksi, 1998, Erkki Kemppi: Jäähyväiset ystäville, isäinmaalle, 1998, Risto Kemppi: Ukonharjun talon vaiheita, 2002, Aarne Sokka: Muistikuvia lapsuuden Karjalasta, 2003, Ahti ja Marjatta Jantunen: Rakkautta sodan varjossa, 2005, Lauri Talikka, Ritva Talikka ja Tatu Vanhanen: Kauraketo -Vuoksenrantalainen kyläyhteisö Somerolla, 2006 ja Oili Korkeamäki: Ravioskorpi - raivaajien kylä, 2010.
Tänään on tullut painosta uusin teos Muistojen sirpaleita - Muistelmia menneestä Vuoksenrannasta, sen on toimittanut jälleen Tatu Vanhanen. Kirjan teossa on avustanut seuran perinnetoimikunta; Eero Paappa, Alli Nieminen, Oili Korkeamäki, Marjukka Patrakka ja Kyösti Nikki. Kirjassa on 320 s ja se sisältää 91 vuoksenrantalaisten muistelmakirjoitusta ja neljä korkeatasoista kuvaliitettä. Kirja täydentää hienosti varhempia muistelmia.
Tässä yhteydessä haluan vielä kerran kiittää professori Tatu Vanhasta uutterasta seuran hyväksi tehdystä työstä, mikä on kohdentunut hallitus- ja puheenjohtajatyöskentelyn ohella ensisijaisesti valtavan laajaan kirjalliseen tuotantoon Vuoksenrannan historian tallentamiseksi jälkipolville.
Seuran johto
Vuoksenrannan pitäjäseuran säännöt nykyaikaistettiin ja hyväksyttiin Hartolassa pidetyssä vuosikokouksessa 24.7.1999. Yhdistyksen uudeksi nimeksi tuli Vuoksenranta-seura ry.
Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana toimi tarmokkaasti seuran perustamisesta lähtien Hannes Jantunen vuoteen 1993. Tatu Vanhanen toimi ansiokkaasti puheenjohtajana vuodesta 1994 vuoteen 1999. Vuodesta 2000 alkaen olen toiminut pitäjäseuran puheenjohtajana.
Antti Miikkulainen toimi seuran ensimmäisenä sihteerinä luopuen tehtävästä vuoden 1976 lopussa Vuoksenranta-kirjan aiheuttaman työn paljouden vuoksi. Hänen jälkeensä seuran sihteerinä toimi ansiokkaasti Kaisa Maasilta vuoteen 1988. Tuula Talja-Parkkali toimi sihteerinä vuoden 1989. Vuodesta 1990 vuoteen 1999 toimi erinomaisena sihteerinä Hilkka Kuisma ja sen jälkeen on seuran sihteerin tehtävää ansiokkaasti hoitanut Tiina Hölttä.
Muutama sana tulevaisuudesta
Miten voi vuoksenrantalaisuus tänään ja mitä toivomme tulevaisuudelta? Miten voimmekaan seuran tarkoitusperien mukaisesti parhaiten siirtää esivanhempiemme ja vanhempiemme tietoa suvusta ja suvun juurista eteenpäin! Mikä on meidän kunkin henkilökohtainen vastuu tässä muistitietoonkin perustuvassa perinteen säilyttämisessä ja siirtämisessä.
Perinteen siirtämisen ympärille syntyi uusin toimintamuotomme "Perinnepäivät". Ensimmäistä perinnepäivää vietettiin Asikkalassa Suovolan seurojentalolla 6.10.2002. Tuolloin perehdyimme aiheeseen "Mitä perinne oikein on" ja "Miten perinnettä tallennetaan" Oili Korkeamäen ja Marjukka Patrakan pitämien esitelmien johdattamina. Perinnepäivästä onkin tullut suosittu koko perheen tapahtuma. Olemme pyrkineet hyödyntämään vanhoja kokoontumispaikkoja, seurantaloja. Yhdistyksen vuosikokouskin on siirretty pidettäväksi perinnepäivien yhteydessä, kun nämä kesäiset pitäjäjuhlat ovat muuttuneet yksipäiväisiksi.
Yhteydet Antrea-seuraan ja Vuoksen säätiöön ovat toimivat. Tällä yhteistyöllä olemme saaneet aikaiseksi toimivan yhteistyön Kamennogorskin kaupungin ja Viipurin aluehallinnon johdon kanssa. Vuoden 2006 lopulla Viipurin aluehallinnon johtaja Konstantin Patraev teki päätöksen Vuoksenrannan kirkon, molempien hautausmaiden ja Noinmäen kirkon paikan suojelusta.
Hautausmaiden ensimmäinen suojelusopimus oli tehty Murdin Baston kanssa 1994. Siinä jo velvoitettiin kirkon ja hautausmaiden kunnossapitoon. Hautausmaatalkoot ovat olleet jokakeväinen matkan kohde Vuoksenrannassa tuosta lähtien. Viimeisen neljän vuoden aikana on talkoomatkaan liitetty tutustuminen vuorotellen Vuoksenrannan eri kyliin. Tällä tavoin koko pitäjä tulee tutuksi ja nuoria osanottajia on lisääntyvässä määrin osallistunut matkoille. Kotiseutumatkailu yleensäkin etsii uusia muotojaan.
Tällä hetkellä rakennetaan rataan Antrean Koljolasta Sakkolan Kiviniemeen. Rata kulkee läpi Korpilahden kyläkeskuksen, 500 m kirkon taitse ja edelleen Kaskiselän Salonkylän pohjoispuolitse ja Oravankydön peltoja viistäen Hirvisaareen. Saammeko joskus aseman Vuoksenrantaan on avoinna. Vuoksenrantaan tulee runsaasti uutta asutusta hankkeen myötä. Jääkö asutus pysyväksi sen aika näyttää? Viipurin aluehallinto onkin esittänyt Vuoksenrannan kirkon kunnostamista yhteistyönä ekumeeniseksi kirkoksi.
Oma näkemykseni on, että on meidänkin edun mukaista olla tukemassa Karjalan kannaksella asuvien hyvinvoinnin kehittymistä. Ensisijaisesti tämä tulee tehdä viemällä tietämystä sinne ja auttamalla heitä rakentamaan toimivaa kansalaisyhteiskuntaa alueelle.
Lopuksi haluan Kalervo Hämäläisen Veteraanin iltahuudon kertosäkeen sanoin muistuttaa miten saamme karjalaisen ja vuoksenrantalaisen perinteen säilymään:
Hoivatkaa, kohta poissa on veljet,
Muistakaa, heille kallis ol’ maa.
Kertokaa lasten lapsille lauluin,
Himmetä ei muistot koskaan saa!
Kirjat
Vuoksenranta - Pitäjä Kannaksella
Antti Miikkulainen, 560 sivua, Salpausselän kirjapaino, Lahti 1981
Vuoksenrannan mennyt maailma
Toimittanut Tatu Vanhanen, 328 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993,
Karjala, sua ikävöin - vuoksenrantalaisten muistojen kirja
Toimittanut Tatu Vanhanen, 647 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1996
Lapsen Vuoksi
Saloranta Iiris, 80 sivua, Gummerus kirjapaino Oy, Vaajakoski 1998 ja 2007
Jäähyväiset ystäville, isäinmaalle
Erkki Kemppi, 296 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1998
Ennen vanhaa koton -perinnekirja
Marjukka Patrakka, Oili Korkeamäki, Alli Nieminen, Eero Paappa ja Terttu Talja
450 sivua, Karisto Oy, Hämeenlinna 1999
Vuoksenranta - 1981 kirjan näköispainos
Antti Miikkulainen, 622 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2000
Ukonharjun talon vaiheita
Risto Kemppi, 252 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2002
Evakos ja uuves kois
Korkeamäki Oili, Patrakka Marjukka, 365 sivua, Karisto Oy, Hämeenlinna 2003
Muistikuvia lapsuuden Karjalasta
Sokka Aarne, 246 sivua, Gummerus Kirjapaino oy, Vaajakoski 2003 ja 2007
Rakkautta sodan varjossa
Jantunen Ahti, 563 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy, Saarijärvi 2005
Kauraketo -Vuoksenrantalainen kyläyhteisö Somerolla
Lauri Talikka, Ritva Talikka ja Tatu Vanhanen, 254 sivua, Gummerus Kirjapaino Oy 2006
Ravioskorpi - raivaajien kylä
Korkeamäki Oili, 204 sivua, Esa Print Oy, Lahti 2010
Muistojen sirpaleita - Muistelmia menneestä Vuoksenrannasta
toim. Tatu Vanhanen, Esan kirjapaino, Lahti 2011
Muut julkaisut
Kaipuun Karjala
Antrean ja Vuoksenrannan lauluja, CD, 2001
Vuoksenranta - pitäjä Kannaksella
DVD, Vuoksenranta-seura ry, kesto 2h 13 min, 2006
Itsenäisyyssodat kotiseudullamme Antreassa ja Vuoksenrannassa
DVD, Antrea-Seura ry ja Vuoksenranta-seura ry, kesto 111 min, 2009
Vuoksenranta 65 vuotta muistoissamme
DVD, Vuoksenranta-seura ry, kesto 1h 5min, 2010
Vuoksenrannan murre
CD, kesto 10 tuntia SKS -tallenteen kopio, 2011
Itsenäisyyssodat kotiseudullamme, syventäviä haastatteluja
DVD, Antrea-Seura ry ja Vuoksenranta-seura ry, 2011
-Takaisin ohjelmaan-
Nuoren tervehdys, Joonas Sojakka
Hyvää iltapäivää arvoisa
juhlaväki. Nimeni on Joonas Sojakka. Olen tullut tuomaan tänne
Vuoksenrannan pitäjäjuhlaan nuoren tervehdyksen. Onneksi
ystävällinen Vuoksenrantalainen tuossa sanoi, että: "mee sie
haastaa, ni mie pie hevojstais."
Haluan kertoa, mitä karjalaisuus on
nuorelle ihmiselle, joka ei ole Karjalassa asunutkaan, minulle.
Selvästihän karjalaisuus merkitsee jotakin, sillä otin kutsun
vastaan ilolla.
Äitini molemmat vanhemmat ovat
Kanakselta, Vaija Vuoksenrannasta Myykkään talosta j Mummo
Antreasta Tepalan talosta. Isäni äiti ja jo edesmennyt isä ovat
myös karjalaisia, Käkisalmesta ja Räisälästä. Vahvaa
karjalaista verta siis. Voisinkin sanoa, että olen elänyt melko
karjalaisessa ympäristössä, Kannaksen inspiroimien tarinoiden
ympäröimänä.
Mitä karjalaisuus sitten on?
Karjalan liiton internet-sivuilla on
oivallinen ’karjalaisuus’-määritelmä: "Karjalaisuus on
elämää, toisen ihmisen huomioimista, tietoisuus suvun juurista,
elämäntapa, kodin ja suvun perintö, runoja, lauluja, taidetta,
unelmia, uuniruokien, potatkakkaroiden ja riisryynpiiraiden tuoksua."
(Karjalan Liiton aluevastaavat)
Karjalaisuudesta tulee minulle
ensimmäisenä mieleen voin määrä ruoassa, josta ystävänikin
huomauttavat mielellään. Sitä ei tarvitse onneksi säästellä
nykyään. Lihapadat ovat suurta herkkuani, jota jaksaa haudutella
pidempäänkin. Ei ole karjalan paistin voittanutta. Kutsun
mielelläni vieraita kotiini ja juhliakin pidetään hyvän ruoan ja
laulun merkeissä.
Karjalaisuus tuo nuorelle osittain
mukanaan kaijun menneestä. Se on monille, kuten minulle,
isovanhempien lapsuuden asuinpaikka. Kotipaikkani on
pääkaupunkiseutu. Se on kooltaan vain noin kolmaskymmenesosa
luovutetusta Karjalasta, mutta väestöltään noin kolme kertaa
suurempi. Asuinpaikan merkitystä on joskus vaikea ymmärtää
nykyään, kun ihmiset liikkuvat satojakin kilometrejä viikossa, ja
naapuriaankaan ei välttämättä tunne.
Olen kuullut myös monia tarinoita
siitä, kuinka karjalaiset ovat kohdanneet tylyä ja jopa
vihamielistä kohtelua jouduttuaan lähtemään kotiseuduiltaan.
Karjalaisia on ryssitelty. He ovat olleet ei-toivottuja, muiden
nurkissa. Miten pahalta se on tuntunut kaiken jättämisen jälkeen.
Ei sitä ole montaa kertaa tarvinnut minulle kertoa ymmärtääkseni,
ettei lyötyä pidä lyödä.
Tärkein asia, jonka karjalaisuus on
minulle opettanut on suvaitsevaisuus. Vaikka jotain asiaa ei ymmärrä,
ei se tarkoita, että se olisi pahasta. Ihminen voi olla ihan hyvä
vaikka sanoo, että "mie ja sie". Jos tulee idästä niin ei ole
ryssä, ja jos tulee lännestä niin ei ole hurri. Tarpeeksi pitkälle
kun menee jompaankumpaan ilmansuuntaan onkin omalla takapihallaan. Ja
onko sillä edes väliä, kun ollaan samassa pirtissä ja viritellään
kanteletta uuteen lauluun.
Itse haluan soveltaa tätä oppimaani
lähimmäisen, ihmisen, rakkautta jokaisessa mahdollisessa
tilanteessa. Pakolaiset, nykypäivän evakot tulevat pidemmältä.
Sota ulottuu laajemmalle, jolloin pitää lähteä pidemmälle.
Karjalaisena toivon vaikuttavani siihen, etteivät he joituisi saman
kohtelun uhriksi. Voi olla kummallista, että kotimaassa tarvitsi
vain katon pään päälle, mutta täällä vielä kolminkertaiset
ikkunatkin. Toisen ihmisen huomioimista, kuten aiemmin lainasin.
Toisena tärkeänä asiana pidän
minulle välittynyttä elämänasennetta: Kaikesta selvitään, kun
evakkotiestäkin on selvitty. Uskoni tulevaan on vahva tiellä
olevista haasteista huolimatta.
Koen, että nämä asiat ovat olemassa
Karjalaisten juurieni vuoksi. Isovanhempieni kokemana, vanhempieni
hämmästelemänä ja itseni pureskelemana.
Laulu murheet karkoittaa. Murheet ja
ilot voidaan pukea runoiksi, joita laulunkin mukaan soitellaan
koskien suurella voimalla. Kun suomenkielistä kirjallisuutta oltiin
luomassa pidettiin Karjalaa luonnonrunouden synnyinsijana ja Suomen
kielen kotina. Ehkä tästä on veressä tullut minullekin jotain.
Tahdon siis lausua runon.
Runo:
Kannaksella kasvaa pitkää heinää,
vaikka heinikko ei ole yhtä pitkä, kuin ero
yltää se
kodin, isonkin, kivijalan tasolle
Isäntä, silmäilee maita, tiivis
katse
pörröttää pojan pellavapäätä,
hyvä kun vielä ylettää niin korkealle
Karjalan isäntä tietää,
oman
tuvan pöydän ääressä,
junan vaunussa,
sen juuri
valmistuneen kerrostalon isossa keittiössä,
johon on koko
suvun voimin
kannettu jälleen koko omaisuus
siellä on koti, missä on perhe
Ilos ellää pittää vaik päivää
vähemmä.
Tätä karjalaisuus on minulle.
En nyt muista, mitä ohjelmassa on
seuraavaksi: Säretäänkö uun vai pannaaks emäntä kaivoo?
|
