Toimintaa » Tapahtumat 2011 »

VUOKSENRANTA-SEURAN PERINNEPÄIVÄ ASIKKALASSA 2.10.2011

Aurinkoisena syksyisenä päivänä kokoonnuimme Viitailan Seurojentalolle Asikkalaan vietämään seuramme perinnepäivää. Eri ikäistä väkeä oli paikalla noin 130, nuorin osallistujista oli vielä sylivauva.

Kokit olivat keittäneet meille maukkaan possunlihakeiton syksyn juureksista. Jälkiruuaksi he olivat laittaneet saamansa ohjeen mukaan uunipuolukkaruispuuroa. He kertoivat, etteivät olleet moista jälkiruokaa ennen laittaneetkaan.

Lounaan jälkeen oli Vuoksenranta seuran vuosikokouksen aika. Matti Vanhasen johtamana tarvittavat päätökset seuran toiminnasta ja hallituksen jäsenistä tehtiin sujuvasti. Martti Talja lupautui jatkamaan seuran puheenjohtajana vielä seuraavankin vuoden. Erovuoroisista jäsenistä Lauri Peltosen tilalle hallitukseen valittiin Urho Kemppinen, tilintarkastajaksi Seppo Peltosen tilalle valittiin Pekka Kiuru. Jäsenmaksuista päätettiin seuraavaa: jäsenmaksu 20 euroa/vuosi, perhejäsen 10 euroa/vuosi, ainaisjäsen 200 euroa. Seuraava vuosikokous päätettiin pitää ensi vuoden perinnepäivien yhteydessä 7. lokakuuta, perinnepäivien pitopaikka jäi kuitenkin vielä avoimeksi.

Martti Talja pohjusti kokouksen jälkeen päivän teemamme "Kalastusvälineet ja kalastus" aloittaen kertomalla kalastajasta, jonka noin10 000 vuotta sitten kadonneen verkon löysi Antreasta talollisenpoika Antti Virolainen vuonna 1913 ojaa kaivaessaan. Martti Talja tutustutti kuulijat myös entisaikaisen kalastuksen sanastoon. Saimme tietää mikä on kuritsa, korvapato tai liistekatiska, samoin kuulimme kuvauksia tarvonnasta, lippoamisesta, rysäpyynnistä, nuotanvedosta ja muista kalastuksen muodoista Karjalassa.

Seppo Peltonen haasteli kokemuksistaan kalastuksesta Vuoksenrannassa ja siellä käytetyistä erilaisista kalastusvälineistä. Ihailimme myös taitavasti punottua pajumertaa, joka oli tehty alkuperäisen merran mallin mukaisesti, mutta pienempään kokoon. Seppo Peltonen näytti myös meille nuoremmille mallia miten verkkoa kudotaan.

Seppo Peltosen perinnepäivässä kertomat jutut on kokonaan luettavissa:

Muistikuuvii kalastuksest ennevanhaa siel Vuokserrannas.

Perinnepäivään tullut väki innostui myös muistelemaan. Matti Mustosen mieleen oli jäänyt hänen 14-vuotiaana kokemansa kalastusreissu aamuyöllä tarpomalla eli sauvomalla. Kuulimme myös kuinka rysää kokiessa oli paikalle jo tullut vihollisen lentokone ja sieltä satoi "rakeita" veneen ympärille. Tatu Vanhanen oli saanut iskukoukulla ison hauen ja mieleen on jäänyt pyyntipäivä kesäkuun 10. päivä vuonna 1944. Pienellä Vuoksella kalastettiin myös pitkällä siimalla ja Aarno Kuisma kertoi sieltä tulleen myös ankeriaita.

Perinnepäivää juhlistaen Marja-Liisä Härkönen lausui Katri Valan kauniit runot: Maa, Kukkiva maa ja Kirkas Syyspäivä. Kyösti Nikki kertoi työn alla olevasta Taljan sukukirjasta, joka on tarkoitus saada valmiiksi vuoden 2012 loppuun mennessä.

Ilman muuta seuran perinnepäivän ohjelmaan kuuluu myös karjalaisten laulu. Se kajautettiin komeasti Irja Anttosen heleän äänen johtamana.

Arpajaisvoitoiksi oli saatu runsaasti lahjoituksia ja niinpä taisi melkein joka pöydästä löytyä onnekkaita. Toivottavasti kaikille jäi kuitenkin hyvä mieli, vaikka arvanmyynti välillä meillä seuralaisilla takkuilikin.

Vuoksenranta-seuran toimesta järjestetään seuraava pitäjäjuhla Joutsassa 29.7.2012. Tervetuloa haastelemaan ja tuttuja tapaamaan.

Irja Niilahti

Seppo Peltonen: Muistikuuvii kalastuksest ennevanhaa siel Vuokserrannas.

Tään perinnepävän teemaks on valittu kalastus ennevanhaa siel Vuokserrannas.Tuo Taljan Martti soittel ja sano et miu pitäs taas haastella jottai täst kalastuksest.Täälhä on monta minnuu vanhempaa ja parempmuistista, ni yritettää yhes.

Kalastus ol hyvitärkee elämänmuoto ja elannon antaja metsästyksen lisäks jo niil ihmisil ketkä ensimmäiseks tulliit niilseuvuil asumaa. Hyö valitsiit sen ensimmäise asuinsiijaase sen mukkaa, et hyvät kalaveet ja messästysmaat olliit ympäril. Sen osottaat nää muinaislöyvöt mitä Vuokserranna alueelt on tehty. Paapallammen verkkolöytö 10.000 vuuve takkaa ja Sintolaharju eteläpääst sota-aikan löytynt kivikautine asuinalue.

Viel siin enne talvisottaa kalastus anto mones vuokserrantalaises perrees leiväpääl sen särpimen. Nyt myö muistellaa vaa noita vanhoi aikoi ja mässäillää marketist ostetu, säkis kasvatetu Norjalaise lohen kans, eikä Suomalaine järvikala kelpaa. Näi se maalima muuttuu. Onneks on kuitekii näitäkii asioi tallennettu ja on viel semmosii hyvämuistisii ihmisii ketkä muistaat tuolt kolmekymment luvultkii kalastuksest jottai ja ainakii sellasta mitä vanhemmat ihmiset on haastaneet. Onneks Vuoksenrata-seura on tilant Kotimaisten kielten tutkimuskeskukselt DVD levyn, mis on haastateltu Vuokserrantalaisii 1800 luvul syntyneitä naisii sekä miehii. Hyö selittäät siin iha mei omal murteel kaikkii vanhoi asioi ja perinteitä. Se levy pitäs jokkaise tilata. Meilhä ol siel kalasii järvii, ol Torhojjärv Oravakyttöisil, Juoksema ja Helisevä pitäjän koilliskulmas, suurest Vuoksest pistävä laht siin keskemmäl pitäjää, siihe kuulu Reuhonselkä, Mairitusalm, Kypäristön hauta, Virkinselkä ja koko Pien Vuoks, niiko myö sitä sanottii, sehä yletti ain Korplahtee ja Virkinniemee ast. Pienempii järvii ol siel tääl ympär pitäjää ja tietyst se suur vuoks, mist Sintolaiset saivat nauttii.

Minkälaisil pyyvyksil siel sit kalastettii. No ensimmäine varma tietoha on se 10.000 vuotta vanha pajukuorest kuvottu verkko mikä sielt Paapallammest löyty.

Kehitys on niist ajoist kulkent pajukuorest nailonii ja monofiilii, mut se verkkosolmu on yhä sama ko sillokii. Onki on tietyst yks niitä vanhimpii pyyvyksii, siihekii on katajaise kouku tilal keksitty metallikoukku. Pajumerta on ties kui vanha ja hyvä pyyvys, siiheko tek katajapehkost tai kuuseoksist hyvän turon ni särkilöi, salakkoi ja ahvenii sai kutuaikan niipaljoko jakso kottii kantaa-sillo nääs särkikii ol viel kala, suolakalan se olkii mainio särvin leiväpääl. Ja niihä sitä santoaa jot särki on pelastant Suome kansan monta kertaa nälkäkuolemalt. Tääl on pienoismalli pajumerrast, Sokan Yrjö Sintolast säilyttää tätä kesmökillää, tää on häne issääse tekemä.

Tärkeimmät saaliskalat niis järvis olliit hauki, lahna, ahven, säynävä, matikka, särki ja ankerias. kuhhaa ja siikaa ei pienesvuokses oltkaa, luultavast sen takkee ko multaluuvo salm ja reuhoselkä olliit nii heinikkoiset ja matalat et nää syvän veen arvokalat ei nousseet sinne isostvuoksest. Isos vuokses, Torhojjärves, Heliseväs ja Juoksemajärves ol niitäkii, mut senkylläist haastelkoot sit niihe pyynnist. Siel Karkeelas ol yks melkei ammattikalastaja, Esa Kemppi, Saarela Esa, hää ol Karkeelakylän kantatalost, Karkiaisist kotosii, höitä ko ol monta veljestä ni Esa rupes kalastelemaa. Kylhä siin Karkiaise talos sillo särvintä tarvittiikii ko parraahe aikaa 21 henkii käi ruokapöytää. Esako män naimisii ja jakkoit vejeksii keske talon, ni Esa sai tilan entisest Vuoksen saarest, Sen takkee hänest tulkii Saarelan Esa.

Vuokserrannan murteen tallenne levys Esa haastaa kalastuksestaa ja paljo muustaki ennevanhasest elämäst. Hää ol syntynt 1882. Ni häne kalastusmuistot alkaat jo 1800 luvult. Esal ko ol pien tila, ni hää tienas kalastuksel ja messästyksel sen mitä rahhaa tarvittii. Verkoist ja turoloist sai lahnaa, haukii ja toutainta (säynävä) hyväst ja Esa möi enne kapinaa ne etupääs Antrees, Venäläisil huviloil, rouvil ja herroil, sitko linja-autot rupest kulkemaa, ni sit hää laitto ne Viipurii torikauppiail. Möi hää Pölläkkälä torilkii.

Perinteine ja hyvä kalapyyvys ol isokatissa, sellane ol melkei joka talos. Se ol kiintee pyyvys, kaks pesäne, ensimmäistä pessää sanottii porstuvaks, siin ol hyvi avara nielu, et kala män paremmi sissää siint avarast nielust. Varsinaises pesäs taas ol kapiamp nielu, ni kala ei osant nii hepost tulla katissast pois. Katiskan malli ol jokseekii sama ko tääpäivä katiskassakii, niitä vaa ol niiko kaks peräkkäi. Siin katiskas ol pitkä aita, se alko melkei rannast ja tul siihe porstuvan nielu ettee ja ohjaskalat katiskaa.Tämmöne katiska pit olla tiiviist pohjas kii ettei kalat päässeet pohjakautta karkuu. Mut päält se ol avonaine et sen pääs haavikans kokemaa. Katiska tehtii kevätjäihe aikaa jään päält ja muotoiltii pohjaa hakattui seipäihe kans. Tälläne katiska kest monta vuotta. Siin pienesvuoksesko olliit pienet selät ja paljo saarii, ni siin ei jäätkää pahast murjoneet ja jos murjoit ni kevväil taas korjailtii. Isokatiskaha tehtii kalvanoijust isosilmäsest verkost, siin ei pinet kalat kestäneetkää. Simo Kiuru Kaskisest, Junula Simo, haastaa tuos Vuokserrannan murteen levyl et ennevahaa tekkiit tään katiskan liisteist. Siin pit olla hyvä petäjä mist sai kiskottuu pitkii ja vahvoi liisteitä iha niiko kor pärreitä. Sit ne sijottii pitkil ja notkeiks kierretyil koivuvitsaksil yhtee ja siint sit muotoiltii se katiska. Siiheko viel tek aitaa par-kolmekymment metrii ni kyl siin ol työtä moneks päiväks ja iltapuhteeks.

Sellane jokamiehe kalapyvys ol pien katissa, sitä meil sanottii kurikkakatissaks, senko heitti jävee ni se ol ain valmis, sil osasiit lapsetkii kalastaa ja kallaa tul kyl, etekii kutuaikan. Keyväi ensimmäine kutukala on hauki, silloko rantaheinikko aukiaa ni hauki tulloo siihe matalaa heinikkoo kutemaa. Paras pyyvys kutuhauvel ol matala kaksnielune rantarysä, Isorysä taas ol kolmenielune ja sil kalastettii syvemmäst veest. Jollokii ko ol myöhäne kevät ni hauk ei malttant varttuu rantoi aukeemista ja kutu mänkii jo jää al. Kutuhauvetko piehtaroivat siin matalas rantaheinikos, nii et selkä ol näkyvis ni niitähä sai siint seipää kans mäiskimälkii. Seuraavan ol vuoros Särki, no siinhä ne pajumerrat ja turot olliit parraita pyyvyksii . Särekutu alko sillo ko koivu ol hiirekorval ja se sattu usjast Äitienpäivän aikaa, no senhä tietää sanomattakii et naisväk ei siint oikei tykänt ko toi äitiepäiväaamun kottii säkillise särkii. Tää on iha isse koettu asia.

Mis käppyy mis kalvoo ko Lahna lahel loiskaa, se ol semmone vanha sanonta, no sillo se ol jo kyj myöhästä, pyyvykset pit olla sillo jo järves. Lahna ol ehkä pienenvuoksen ja reuhoselän tärkein kala. Lahnakutu sattuu usjast Helluntakpyhhii aikan, tai silloko tuomi on kukas. Lahna kuttoo niiko kahes osas, ensi pienemp lahna ja sit parinviiko pääst iso lahna.

Lahnaa pyvettii kutuaikan turoloist verkoil sekä rysil. Ne turot ol sellasii, et laitettii katajii seipäihe kans pystyy järvee ja sit laskettii verkot vieree, samote laitettii rysä ettee havuloi, ni lahnat männiit sinne katajii sekkaa kutemaa ja joutuitkii pyyvyksee.

Isost lahnast tul paljo mähnää, maukkuu tai mättii, hyväl herkul on monta nimmee, sekkii syötii, ripotettii vähä suolaa, levitettii leivä pääl ja syötii, a vot ko ol hyyvää .

Parasta kala ol sillo ko oltii lahnakuvu aikan saares yötä, otettii verkoist lahnoi ja keitettii serpaa, näi haasteloo Saarela Esa.

Taljalas ol ja kova kalamies, Yllölän Heikki. Höil ol monta miestä ja paljo muutakii perettä. Ruokapöytääko istu parkymment henkee, ni kyl siin särvintäkkii sai olla. Kallaaha syötii jokseekii joka päivä, jos ei muute, ni ainakii suolakallaa ol ain tarjol. Heikki olkii kokonaa niiko kalastukse pääl, hää pyyvyst etupääs verkoil, rysil ja isol katiskal, siinthä sai kalloi talvelkii, senko hakkas pessää avannon, otti jäät pois ja sit haavikans taas kalat konttii. Ko Heikilt kysy et tuliks kalloin ni, vastaus ol ain sama, sevvert tul, jot serval pääsöö. Kalakontti ol tuohest punottu seläs kannettava reppu.

Jos ol oikeihyvä kontti, ni seol nii tiivis ettei selkä kastunt yhtää. Kaskiselä isännil ol yhteine nuotta. Hyö käivät nuotal enimmäksee Virkiseläl, siel ol selkeemmät veet ja jyrkemmät rannat. Nuotta nostettii rannal taikka venneehe. Junula Simo haasto et ko hyö käivät siel virkiseläl nuotal, ni kerra tul niipaljo kallaa et höi pit vettää vene maal et saivat kaik kalat pois nuotaperäst, vene ois muute upont. Hauskaa hommaa-tuumas Simo. Käiväthä ne kalamiehet siian pyynnis suurelvuokselkii vaik se tais olla kutuaikan kiellettyy hommaa, mut sen makiampaaha se vaa ol, tarina kertoo et taisiit hyö kerra käyvä siiapyynnist käräjilläkii.

Mikko Tonteri Korpilahest kertoo et höil ol ja nuotta, se ol semmone pien kahenmiehen rantanuotta, havakset olliit miestä korkiat. Hyö vettiit nuottaa talvelkii, nuotta pit kuivata talvel riihes. Saalis ol etupääs haukii, ahventa, särkii ja säynävää. Tuulastamas käytii syksypimiäl, aikoinaa tervaksen valos ja sit öljylyhin ja petromaksikans. Pitkäsiimakii ol yks paljokäytetty pyyvys ja ainakii tarpomista siel viel harrastettii, Mustosen Matti on luvant haastella siint. Taikausko ja kateus on ain kuuluneet kalastuksee, sanotaa et nii on katteine ko kalamies. Jos naapur kysy et mispaikas siu pyyvykset olliit ko sie sait noi paljo kalloi, ni ei sitä virkettu, neuvottii iha väärää suuntaa. Ja taas jos kalastammaa lähteis tul naine vastaa ensimmäiseks, ni se ties huonoo kalatuurii, käännyttii jopa takasii ja otettii uus alku. Mut jos tul mies ja etekii hevose kans, se ties hyvvää kalatuurii.

Näi haastel Saarela Esa.

Myöhä kalastettii siel etupääs kesäl. Sillo suolattii niipaljo kallaa tiinuu et sitä piisas koko talveks.Kylhä ne olliit sit iha tönkkösuolasii ja ne pit liottaa enne käyttöö, ol ne kevätpuolee jo vähä härskiintynneitä ja happamiikii, mut eihä siin tiinu kyles olt sillo viel sitä" parasta enne" päivämäärää, senko syötii vaa, ja sit kevväil viimoset annettii lampail. Talvipilkkimisest mie en oo kuult kenekää haastava mittää, enkä matikan kutupyynnist, niitä ei siel vissii harrastettu.

Viel tulloo mielee yks kalamies kaskisist, Jantse Simo, hää ol semmone värikäs persoona. Ko hauvekutu alko kevääl ni Simo heitti saappaat pois, tervas jalkapohjat ja läks järvel. Ko tul syksy ja räntäsatteet ni sit hää taas pan saappaat jalkaa.

Kalapyyvykset tehtii itse. Rysät ja nuotat kuvottii pumpullangast, (kalastajalangast). Rysän luokki ja vanteet taivutettii kuuseoksist. Verkot ol enne kuvottu pellavalangast ja sit myöhemmi ohkasest pumpulisest rullalangast. Kohot tehtii enne männykaarnast ja sit korkist, painot tai kivekset taas silviisii et tuohe sissää laitettii pien kiv ja se kuvottii kii alapaulaa, sit tulliit nää vamiiks lyijytetyt alapaulat. Siin sitä olkii iltapuhteiks työtä ko siin huonos pärree tai öljylampun valos tek näitä pyyvyksii. Jokseekii joka talos ja torpas pyyvystettii kallaa ainakii omikstarpeiks, se ol sitä aitoo luontaistallouve aikaa, siint on nyt vaa muistot jälel.

Ja nyt meil on tääpäivä iha sitävarte et muistellaa yhes.

Mie sain siel perinnepävil Kuisma Hilkalt vinkin et Torhojjärve viimine tai ainakii kuuluisin kalastaja tais olla Kenraali Aadolf Ehrnrooth. Ja kylhä sellane tieto löyty. Martti Sinerman kirjassa" Aadolf Ehrnrooth sodan ja rauhan näyttämöllä" kerrotaan näin "Varsinaisen Pietarin kalaretken hän kuitenkin teki noina aselevon jälkeisinä päivinä Vuoksen rantamilla. Jo sodan aikana hän oli pannut merkille, että aivan Vuoksen tuntumassa oli matala Torhon järvi, jonka rantakaislikossa oli suuri, lähes aarin kokoinen sälekatiska. Tykistön tulenjohtopaikalta tähystellessään hän oli havainnut sen pinnalla aikamoista poreilua ja polskimista. Niinpä hän heti tilaisuuden tullen souti sinne lähettinsä kanssa. Ei tarvinnut kuin haavilla huiskia katiskassa ja kalaa tuli Pois lähdettäessä ei oltu enää varmoja, pysyykö vene pinnalla vai pääsevätkö kalat takaisin veteen. Joukossa oli todellinen jättiläislahna, joka punnituksessa painoi yli viisi kiloa. Saalis tietenkin jaettiin pataljoonille, mutta katiska toki käytiin tyhjentämässä uudelleen ennen lähtöä" Katiska oli luultavasti Antti ja Juhani Huttusen tekemä, mutta oli jäänyt pariksi kuukaudeksi kokematta "ennalta arvaamattomista syistä"

Muistikuvat on koonnut ja kirjannut Seppo Peltonen.