Vuoksenranta 1920-1930 -luvulla Kosteissa Vuoksenlasku Muistikuvia Sintolasta ja Vuoksenrannasta
 
 

Kuvia ja juttuja » Muistikuvia Sintolasta ja Vuoksenrannasta

Isäni Tuomas Koljonen oli kolmekymmentä luvulla poliisina Sintolassa ja asui Taavi Vanhasella.

Sintola oli silloin isäni kertoman mukaan varsin levoton paikka, olihan kieltolaki voimassa ja siitä

seurasi omat ongelmansa. Isäni kertoi Taavin olleen hänen tukenaan monessa kiperässä paikassa.

Heidän ystävyytensä jatkui aina Taavin tapaturmaiseen kuolemaan asti.

Omat varhaiset muistikuvani Sintolasta Vanhaselta ajoittuvat johonkin vuosien 1936-38 tienoille. Olen syntynyt alkuvuodesta 1933 ja Vanhasen Tatu ja serkkunsa Tuovi ovat muutaman vuoden minua vanhempia. Muistan Vanhasen tuvan ja ison uunin joka oli tupaan tultaessa oikealla puolella, penkit kiersivät seinustalla tuvan ympäri. Tätä muistikuvaa vahvistaa se, että kävimme 1941-44 välisenä aikana Vanhasilla. Muistan Tatun antaneen minulle aitan alta alumiiniputkea sormusaineeksi, putki oli Sintolaan alas ammutusta viholliskoneesta.

Vielä muistikuva, joka on säilynyt mielessäni kaikki nämä vuodet. Asuimme äidin ja isän kanssa yhdessä Vanhasen kamarissa. Talossa oli luultavasti kinkerit ja tultiin äidin kanssa tupaan. Ovensuussa äiti sanoi minulle: "sano Martti päivää!" Minä tein työtä käskettyä ja lähdin

kiertämään tupaa sanoen jokaiselle kädestä päivää ja samalla esittelin itseni. Kyllä minulle heti kohta valkeni, ettei sen pitänyt näin käydä, mutta jatkoin kumminkin sinnikkäästi tuvan ympäri.

Minun syntymäkotini oli Kirvun pitäjässä Juoksemajärven rannalla. Mummuni, leskeksi jäänyt

Elli Kopra piti kohtalaisen suurta tilaa rengin ja karjanhoitajan kanssa. Tästä syystä isä voi olla virkapaikassaan perheensä kanssa. Äitini oli talon ainoa tytär ja perijä.

Tavisodan syttyessä olimme Vuoksenrannan kirkolla, joka oli silloinen isäni virkapaikka. Asuimme

ensin Kankaalan Toivon talossa. En muista milloin muutimme mielestäni melko uuteen Osuuskassan taloon. Ennen sodan syttymistä olin paljon Suojeluskuntatalolla. Siellä oli kiva seurata

miten miehet kilpailivat kuka nopeimmin purkaa ja kokoaa kiväärin lukon. Konekivääriä purettiin ja kasattiin myös kilpaillen. Lotat muonittivat jo selvästi sotaan valmistautuvia joukkoja.

Oli tullut määräys, että jokaisella pitää olla kaasunaamari. Eihän mistään saanut valmiita naamareita, joten annettiin ohjeet sellaisen tekemiseen. Flanellikankaan sisään sideharsopussiin laitettiin hiiltä, jota saatiin uunista! Tietysti jäähtyneet hiilen palat pantiin sideharsoon ja flanellinen kangas pienen tyynyn muotoisena päälle, napit kulmiin ja sukkanauhasta lenkit joilla kiristettiin koko hökötys kasvojen eteen. Vallalla oli pelko, että ryssä käyttää kaasua, näin varauduttiin pahimpaan.

Lumipuku kuului myös vaatetukseen. Olen yhdessä kuvassa vartiomiesten rinnalla lumipuku päällä ja pienoiskivääri selässä, kuva on otettu tien risteyksestä siitä kansakoulun läheltä.

Koitti 30 päivä marraskuuta ja sota syttyi! Suojeluskuntatalon kilpailut muuttuivat tositoimiin.

Sodan alkupäivinä isä passitti äidin ja minut pois Vuoksenrannasta sinne oikeaan kotiimme Kirvuun. Siihen matkaan tuli mukaan melkoista jännitystä. Olimme päässeet rintamalta päin palaavan kuorma-autoon kyytiin. Tie Vuoksenrannasta Kirvuun kulkee Juoksemajärven länsipuolella vastapäätä kotiani. Jäimme autosta ja lähdimme ylittämään järven jäätä.  Olimme päässeet puoleen väliin, kun ryssän hävittäjä alkoi jahdata jäällä ajanutta hevosmiestä. Olimme litteinä kuin lahnat vähälumisella jäällä, onneksi meillä oli lumipuvut. Muistan äänen, joka syntyi luotien osuessa jäähän. Hevosmies pelastui rannan metsikköön. Samoin me pääsimme kotiimme.

Muistan suuret pommikonelautat ja Sairalan asemaseudun pommitukset. Evakkomatka on sitten oma tarinansa.

Vuosikymmenien jälkeen koitti aika, jonka isä ennusti vielä tulevan, että päästään Karjalaan!

Karjalaan päästiin, mutta minkälaiseen. Omasta kodistani oli jäljellä vain perustukset.

Maantie kotiini, mihin ennen ajettiin omalla autolla, oli nyt melkein kelvoton jalan kulkea. Lehmien lanta, joka ennen ajettiin pelloille, oli nykyisten isäntien toimesta kasattu harjulle, jonka toisella puolella oli järvi ja toisella peltoaukea! Räisälään vievän tien varressa oli tämä 800 lehmän navetta, joka lannan tuotti.

Masentava oli myös ensimmäinen käyntini Vuoksenrannan kirkolla, kun linja-auto pysähtyi kirkon viereen ja näin alennustilassa olevan ennen niin kauniin valkoisen kirkon, silloin riipaisi pahasti rinnassa. Hautausmaalla oli tukkikasoja.

Mieleen jäi myös ensimmäisissä juhlissa entisessä Vuoksenrannassa ohjelmanumerona ollut venäläisten piirileikki sankarihaudan paikalla. Tosin haudoista ei silloin ollut mitään merkkejä jäljellä. Samalla matkalla kävin myös Sintolassa, " Vanhasella ei ollut ketään kotona."

Martti Koljonen
Hämeenlinna

 

 

© Vuoksenranta seura 2011-2024 Powered by NettiSite