Vuoksenranta 1920-1930 -luvulla Kosteissa Vuoksenlasku Muistikuvia Sintolasta ja Vuoksenrannasta
 
 

Kuvia ja juttuja » Kosteissa

PEKKOLA KOSTIT

Siel Vuokserrannas ol tapan pittää kostiloi. Se sana kosti, on kuulemma tult mei murteehe vennäilt päi ja tarkottaa vierasta -- näi sano Niemise Alli - hääko tutkii  näitäkii asjoi. Ne kostitha olliit sellaset, et kussuttii talo tyttäret ja pojat perreinee sin lapsuuskottii niiko viikollopu ajaks kyllää. Niitä pijettii ainakii kerra vuuves, usjast kakskii kertaa. Taikka sit jokkuu näist tyttärist tai pojist kussu koko sisarusparve perreinee höil kostiloi. Tälviisii vaalittii nii tärkeit sukulaissuhteit.

Mei suvun syyskostit olliit melkei ain Pekkolas, äitin lapsuuskois, ne olliit sellasee aikaa ko kaik syystyöt ol saatu tehtyy ja ol aikaa kylästellyy. Kevätkostit taas järjestettii siin enne kevätkiireihe alkuu--- myöhä oltii kaik maavviljeliijöi, muut paitsi Tuomas eno. Tää mei mummola, Pekkola, ol Kaskiselä kyläs, tai Kaskisis, niiko myö sanottii. Pekkola isäntä, Juho-eno käi iha isse kussumas kostiloi. Hää pan hevose valjaihe ja ajo Sintolaa, sinne ol naitu häne kaks sisarta, Sarkaho Aina-tät ja Vanhase Anna-tät. Siit tul meil Peltolaa, Hilja-siskoose luo ja viel ol kussu vietävä Tuomas-velje perreel, hyö assuit Talis, Tuomas ol opettajan Mannikkala koulul. No sehä onnistu parraite samal reisul ko käi Viipuris, Taliha ol siin iha lähel ja sin pääs Viipurist junal. Kylhä siin Pekkolan naisil ol paljo puuhaa,  ko pit sellasel sakil varata sapuskaa moneks päiväks. Eihä sillo olt kyl tapan mittää hienouksii tarjotakkaa, iha vaa tavallissii ark ruokii.

Jos mie nyt oikei muistan ni ensimmäisen päivän ol lihalohkoo ja toisen päin vaik hernerokkaa, no tietyst otrapuuroo ja riispuuroo väskynäsopa kans ja kolmanten päin syötii sit mitä ol sattunt jäämää. No piiraitaha ol monnee lähtöö, ol potat piirasta, ryyn piirasta, ohraryynist tai riisryynist ja siit viel sellasta hienompaa, vehnäkuoree tehtyy riisryyn piirasta. Kahvipöyväst löyty ain iso rinkel ja sen keskel ol pienii leipii, ainakii kanelis ja sokeris pyöriteltyi ässävväärii, ne olliit miu herkkuu, ja tietyst kuivaa kakkuu ja paraskii, ne olliit sellasii pienii vesrinkellöi. Olha Pekkolas ain pari apulaista-- piikaa niiko sillo sanottii, auttamas emäntää sisätöis sekä navetas.

Sit ko aika koitti ni lauantai-aamun rupes lappamaa kost vieraita. Myö likkeel asuvat mäntii hevosil, mut Tuomas-enon sakki tul linja-autos. Sarkahost tul Ainatät ja Tuomas sekä lapset Osmo ja Aira. Vanhaselt Anna-tät ja Taavi ja lapset Tatu ja Anssi. Meilt Peltoselt äit Hilja ja isä Toivo sekä liuta lapsii, Sirkka, Salme, Seppo ja Tuomo. No Tuomas-eno sakkii olkii siit jo vähä enemmä, hyö ei muistaaksei olleet millokaa kaik yhtaikaa, mut höitä ol Tuomas- eno ja häne vaimoose Aini ja lapsii, Kyllikki, Ahti, Vellamo, Tauno, Tuulikki, Suoma, Väinö, Aili, ja Ritva. Ja tietyst viel Pekkola oma pere, Juho vaija ja Katri mummo, Juho- eno ja Aino-tät ja  lapset, Aarne, Terttu ja Tuovi. Tais muistaaksei jollokii olla viel Pientalon Maija-hää on Pekkolallapsiin serkku.

Siin sitä olkii sutinaa kerraksee ko ruvettii vaik syömää, meil lapsilha sanottii sillo jot " kupipohjas lukkoo et lapsil viimiseks"ja tietyst myö toteltii. Ilta ko tul ni meit lapset laitettii salillattial siskon petil makkaamaa. Sinne ol levitetty suoril ruisolil täytettyi potuskoi niipaljoko ko niitä riitti ja vällyi ja rektäkkiloi lisäks. Siin sitä oltii riporinnakkai ko säret suolas, kylk kyles kii, ja se sit ol mukavaa. Isommat tytöt pääsiit kuitekii  Tertu kammarii-höil ol vissii jo sillokii niitä issoi tyttölöi tarinoi.    

Tuoviserkku haasto usjast, et Juho-vaija ol hyvi tiukka mies ja häntä pit ain lapsiin totella. Jos ensimmäine komento ei tehont, ni vaija sano et tulkaas pojat tän ni mie nostan vähä noita hiuksii pois korvapäält, ni työ ruppeetta kuulemaa paremmi. Ja kylhä se autto, tuos ohimol on arka paikka ko siint tukistaa.

Yks semmone asja on jäänt nii mielee, et ain syyskostiloi aikaa ol messästyskaus jo alkant ja nää vävyt olliit kaik innokkaita messästäijii, niiko olliit Pekkola omatkii miehet. Ja se ol iha varma et ko päästii Pekkolaa ni miehet häipyit messää tai sorsajahtii. Se sama toistu ain joka kerta. Kyl siin kostiloi aikan mon jänis ja lintu pääs aitaseinäl riipumaa. Riistaaha pittää ain riiputtaa muutama päivä enneko siint ruokaa tehhää. Tuomas-eno ei olt messämies, hää ol varant kirjoi arttelii ja syventy lukemissee. Vanhase Taavil ol oikei hyvä Tepu nimine ajokoira ja olha se ajokoira Pekkolaskii, sen nimmii  mie en vaa muista. Meil taas ol pystykorva Peni, sen nim ol ain Peni vaik koira vaihtukii, se haukku linnut ja oravat, kaik neljä- ja kaks jalkaset--- ihmisetkii.

Jatkosova aikan ko oltii taas siel koton, ni miehet läksiit messäl hevose kans ja laittoit kiväritkii rekkee.  Pois hyö tulliit vast nii myöhää et myö lapset jo nukuttii eikä myö tiijetty et olliitiks hyö saaneet mittää. Mut senjälkee ainakii meil syötii koko talv sellasta harvasyistä lehmällihhaa.

Syömisist puhhee olle tul mielee yks juttu. Pekkolas ol paljo kannoi ja silloha kaik kanat olliit niitä onnellissii kannoi, saivat käyskennellä ulkon kukokans koko kesän, ain talvetulloo ast. Niil sen ajan maatiaiskanoil ol tapan tehhä se pesä sellasee paikkaa mist se ol vaikia löytää ja sit  kanat pääsiit hautomaa ne munat poikasiks. Käipä jollokii silkii viisii et pesä löyty vast sit ko kana toi sielt peitostaa poikaset perässää kartanol. Kerra eno sano meil lapsil et mänkääs essimää kanapessii,

niil on taas pesä jossai peitos ko munnii tulloo nii vähä. Saatta kaik munat keittää ja syyvä mitä löyvättä. Ja niihä myö lähettii ja löyvettiikii lantalan peränurkast pesä ja siin ol parkymment munnaa. Voi sitä riemuu mikä meil ol ko tämmöne aarre löyty, näitshä saap jokkaine ainakii kaks munnaa, mut se ilo ol lyhyt, ko keitettii ne munat ja ruvettii syömää ni niis olkii melkei valmis poikane joka munas. Saatiiha myö sit kuitekii hyvitykseks yks keitetty muna jokkaine.

Tais olla yheksätoistsattaa komekymment viis taikka kuus ko Pekkolaa ol ostettu ratio, sellane oikei isokokone ja akkuvirral toimiva, eihä meil olt nääthä sähköö. Sitä kuunneltii hyvin nakist,ettei akku kulunt, seko ol käytettävä laattavan Viipuris ast. Myö pienemmät ihmeteltii et mist se ään oikei tulloo, koi näy ihmisii missää. Tuoviserkku, hääko ol vanhemp ja viisaamp, ni hää neuvo et kyl ne siel sisäs on, mut niitä ei nää ko joskus vilaukselt. No myöhä koitettii kytätä sielt ratio takakanne kauttakii, mut eihä myö nähty. Sit joku viel vähä vanhemp ja viisaamp sano jot taitaa se Tuovi teitä narrata.

Siin mummola tuvatakan virtas puro, Pekkolan joeksha myö sitä sanottii, se alko hanhilamme suost ja lask vetteese pienee vuoksee. Siihe ol tehty oikei sementist pato oinasta varte, se oinas on semmone ikiliikkuja, mikä pumppus yötäpäivää vettä vessäiliöö ja sielt sitä sit män  karjakeittiöö ja lehmiin juomakuppiloi. Ain kevättulvii aikan pääs järvest  nousemaa pienii matikkoi ja haukiloi siihe jokkee, ja enoko ol kova kalamies ni hää toi  ahvenii ja särkii siihe oinaslammikkoo ja myö pienet pojat sit ongittii niitä.

Eno ol hyvin lapsrakas, hää viihty mei lapsiin kans ja koitti löytää ain lapsil jottai puuhaa. Jos myö ei saatu ongel kalloin, ni eno sano jot koitetaas parempaa konstii, hää nost patoluukun ylös ja lask sen lammikon tyhjäks ja pan taas patoluuku kii. Vähä-aja pääst sit mäntii ja kerättii sielt alajuoksult kivekoloist kalat pois ja taas saatii kissat naukumaa.

Ko oltii ulkon, ni leikittii kuurupeittoo tai kartuvvarastamista, tytöt telkkiit kittilää tai pelasiit seinäpalloo, en mie muista et mikä sen pelin nim ol, mut ainakii neljäämaalii pelattii, lyötii rokettii ja pilppuu. Eno laitto usjast kujaortee tai kujan luhtii nuorakiikun ja siin sitä sit kiikuttii niipaljoko pää kest ja jalat kantoit. Pyörryttämmäähä se rupes meitä pienempii. Illat kulluit rattosast ko pelattii koronaa ja fortunaa. No musta-pekkaha se ol lapsii korttipel ja samoil korttiloil pelattii viel sikkaa. Lautapelilöist tulloo mielee ainakii  myllypel ja sit myö pelattii "saskuu" en tiijä mitä se oikialt nimeltää ol, siin ol niiko tammipelin lauta ja nappulat, vaik miehikshä myö niitä sanottii ja siin pelattii syöttöö ja  säästöö. Illan kuluks luvettii ja kerrottii satuloi, sekä kyseltii arvotuksii, niitä jotkut muistiit mahottoman määrän ja keksiit viel lissääkii. Mie kyselin pienen et "mittät te on te Tali" ko Tuomas-enon lapset sannoit et hyö on Talist, mie koin nääthä osant sannoo ässää, ni isommat veivät miut ain mummola sallii ja sannoit et täs on se siu Tali, hyö kiusasiit tälviisii minnuu.

Naiset viettiit aikaa kästöihe paris ja paimensiit siin samal meitä lapsii. Sellane lapskatras ko ol, ni kyl siin tarvittii lapasta ja sukkaa, villapaitaa, puseroo ja kaikellaisii vaatteita, silloha tehtii melkei kaik isse ja ostettii mahollisemma vähä. Raha ol sillo saantasaaliis, sitä säästettii välttämättömii tarpeihe. Tälläsii mukavii muistoloi miul on jäänt niist kostiloist.

Oljamis olo

Vuokserrannas ol sellanekkii tapa et oltii "oljamis". Sekkii tapa ol kotosii Vennäilt päi. Jossai sellases Itä-Karjalaise kansa elintappoi käsitteleväs kirjallisuuves mie oon törmänt tälläsee tietoo, Se perustu vanhaa haastattelluu. Sillo ol se naisen osa  tehhä työtä ja lattoo lapsii. Se ol ainakii se miniän osa. Sillo elettii viel sitä suurperreihe aikaa. Samas tallouves ol usjast ainakii kolme sukupolvee yhes tuvas ja samas ruokapöyväs. No makkuukammarloi saatto olla par-kolme, vanhal emännäl ja isännäl ol kuitekii oma kammar, ja nuorelparilkii jos kammarloi riitti. Talos ol usjast viel naimattommii tyttärii ja poikii, et kyl tuvas saatto olla montakii sänkyy. Ko talo tytär ol vaik juhannuksen vihitty ja pääst tai joutunt miniäks vaik naapurkyllää, ni seuraavan syksyn tai viimistää kevväil, hää pääs ens kert oljamii, sin entisee kotihee. Siel häntä pijettii ko piispaa pappilas. Annettii oma kammar maattavaks ja sai nukkuu aamul niikauvako nukutti. Mihikää talo töihe ei saant puuttuu, ei ruuvallaittookaa, mut ommii töitä sai tehhä, ja ko oljamis oltii viikko tai kaks ni siin kerkeskii tehhä kästöitä monellaisii. Hää ompel vaatteita issellee ja koko perreel, silloha melkei kaik alusvaatteet ja päällysvaatteetkii ommeltii isse, ja hyvi usjast viel omakutosist kankaist. Jos viel sattu nii onnellisest et ol vauva tulos, ni siinhä sitä riittikii puuhaa ko pit saaha sil ensimmäisel lapsel kapalot sun muut nutut. Sukan ja lapase kutomista, tai neulomista, niiko meil sanottii, sitähä riitti ain.

Sit myöhemmi ko ol jo lapsiikii, ni äit  otti pienempii lapsii arttelii ko läks oljamii. Miekii pääsin pienen ollessai oljamii äiti kans.  Sillo ol mummolaa laitettu leyveihe kangaspuihe pöytäliinakangas, ja kaik Pekkola entiset tyttäret käivät vuoroperrää oljamis ja kutomas issellee pöytäliinan. Siihe sammaa loimee tais jo Pekkola Terttu-tytärkii kuttoo ommii orsikoitaa. Jaaramo Helvi, tai meikäläisittäi Korpela Hele haasto, et ko Pekkolas ol Marttoin liinavaatekurssit ni Vanhase Anna ol siel oljamis poikiise kans. Siihe aikaa koi tunnettu mittää kesälommii ei talvlommii eikä vuoslommii ni tää oljamis olo ol iha hyvä keksintö, vaik olkii venäläine ja kui vanha lie oltkii, se katkas sen ainaisen raatamisen ja tää nuor ihmine sai purkaa huoleese ja murheese siel lapsuuskoissaa, sekä levätä kaikes rauhas ja kerätä nii henkisii ko ruumillissii voimiikii taas tulevii aikoi varte. Se ol sen ajan sosiaalipolitiikkaa. Ja sit oljamii päätteeks aviomies käi hakemas nuorikkoose kottii ja elämä jatku taas entisel viisii.

Näi miun muistimmukkaa. Jatketaa täst tarinaa ja haastelkaa työ nyt, minkälaisii muistikuuvii kenekii muistilokeroist löytyy.

Seppo Peltonen
Asikkala

 

© Vuoksenranta seura 2011-2024 Powered by NettiSite