Historiaa Merkkihenkilöitä Kartta Nähtävyyksiä Vuoksenranta museossa Vuoksenrannan verkkolöytö
 
 

Merkkihenkilöitä

Vuoksenrannan merkkihenkilöitä ja syntyperältään vuoksenrantalaisia vaikuttajia ovat mm:

 

PIETARI KUISMA

merkkihlo_pietari_kuismaPetter (Pietari) Kuisma (1841-1925) oli valtiopäivämies Tuomas Kuisman poika eli Pampan Pekko. Hän oli nuorsuomalaisten kansanedustajana Suomen ensimmäisessä eduskunnassa. Hän toimi maanviljelijänä Antreassa ja Vuoksenrannalla ja oli myös lautamiehenä.

Pietari Kuisma oli kansanedustajana 1907-1908 edustaen Viipurin läänin itäistä vaalipiiriä. Hän oli jo aiemmin osallistunut säätyvaltiopäiville talonpoikaissäädyn jäsenenä vuonna 1906.

Nuorsuomalaisen puolueen äänenkannattaja Karjala esitteli hänet seuraavasti:
"Pietari Kuisma. Varsinainen turpeenpuskija, jokaiselle antrealaiselle hyvin tunnettu kelpo pikkuviljelijä on Pampan Pietari, ja siksi he ilman pitempiä puheita häntä äänestävät. Hän tuntee antrealaisten tarpeet ja antrealaiset tuntevat hänet, joten meidän asiaan sekaantumisemme on tarpeeton. Sen vaan tahdomme sanoa, että suora ja horjumaton laillisuuden puolustaja ja kaikkien hyvien asioiden edustaja hän on, eikä vinkaile sinne ja tänne kuten esimerkiksi kilpaehdokkaansa Pullis-Erkki. Antrealaiset tekevät silloin viisaammin kun äänestävät häntä ja jättävät niin Pulliset kuin Kivilinnatkin etsimään kannatusta sieltä, mistä sitä Bobrikoffin aikanakin etsivät"

Pietari Kuisma oli myös kylän ensimmäisiä kauppiaita. Pampan Pekko lahjoitti vanhan Pampan päärakennuksen Korpilahden nuorisoseuran käyttöön ja rakennus siirrettiin Niemenmäelle nuorisoseuran taloksi. Suur-Tonterin isäntä lahjoitti maa-alueen ja Tonterin vanhasta päärakennuksesta saatiin näyttämö. Kauppaan kuului vapaalippuoikeus kaikkiin seuran tilaisuuksiin: tämän jälkeen kuulemma ei ollut vaikeuksia saada palvelijoita taloon !

Lähteet:
Vuoksenranta. Pitäjä kannaksella. Salpausselän Kirjapaino Ky, Kukkila 1981
http://www.eduskunta.fi

-Takaisin ylös-

 

TUOMAS KUISMA

merkkihlo_tuomas_kuismaTuomas Kuisma (1809-1883) oli Korpilahden kylässä sijaitsevan Pampan tilan omistaja eli Pampan Tommo. Hän toimi Jääsken tuomiokunnan edustajana talonpoikaissäädyssä säätyvaltiopäivillä vuosina 1872 ja 1877-78. Kummallakin kertaa hän oli säätynsä ikäpuhemies. Hänen kerrotaan puhuneen hyvin vähän ja verrattain harvasanaisesti, mutta lausunnoissaan hän osoittautui itsenäisesti ajattelevaksi, järkeväksi ja valistuksen haluiseksi mieheksi. Vuoden 1872 valtiopäivillä hän anoi aitausheinäveron poistamista Viipurin läänistä. Vuosien 1877-78 valtiopäivillä hän oli niitä harvoja talonpoikaissäädyn edustajia, jotka puolustivat kansakoulupakkoa. Myös kotipitäjässään Antreassa hän ajoi voimakkaasti kansakouluasiaa vaikuttaen kahden ensimmäisen kansakoulun perustamiseen.

Tuomas oli edistyksellinen ja aikaansa seuraava henkilö. Hän teki kirkkoraadin jäsenenä aloitteen Antrean ensimmäisen kunnallisen kansakoulun perustamisesta. Tämän aloitteen perusteella kirkkoneuvosto eli kirkkoraati päätti marraskuussa 1872 pitämässään kokouksessa kehottaa kuntalaisia "toimittamaan edes yhdenkin kansakoulun kuntaan sivitystä ja oppia levittämään, sekä myös, raakuutta ja tapain turmelusta hävittämään, etenkin kasvavassa nuorisossa". Antrean kuntakokous päätti kokouksessaan joulukuussa 1872, että Antreaan perustetaan kansakoulu, joka aloittaa toimintansa vuonna 1875. Kirkkoherra K.H. Coranderin johdolla perustettiin 10-henkinen komitea, joka sai tehtäväkseen huolehtia käytännön toimista. Koulukomitea lakkautettiin 1874 ja tilalle valittiin kansakoulun ensimmäinen johtokunta. Kirkkoherra Corander toimi johtokunnan puheenjohtajana ja muina jäseninä olivat rouva Jenny Tesleff Kavantsaaren kartanosta, Tuomas Kuisma, neiti Emma Metén, rouva Olga Zimmermann, kanttori B. Kokki, lautamies Antti Ruponen ja rouva Sofia Corander. Koulun perustaminen kuitenkin siirtyi ja kun Antrean kirkonkylän kansakoulu sitten syyskuussa 1876 avasi ovensa, oli oppilaina 53 poikaa ja 41 tyttöä.

Antrean kirkonkylän koulun piti palvella koko pitäjää. Sen vaikutus jäi kuitenkin suppeammaksi, koska varsinkin eteläpitäjästä oli koululle pitkä matka. Tämän vuoksi lautamiehet Simo ja Tuomas Kuisma esittivät 1877 kuntakokoukselle, että toinen kansakoulu perustettaisiin Korpilahteem tai yleensä jonnekin pitäjän kaakkoiskulmalle. Pitkän ja kiivaan keskustelun jälkeen kuntakokous päätti 273 äänellä puolesta ja 86 äänellä vastaan hyväksyä esityksen, kuitenkin sillä ehdolla, että korpilahtelaiset ainakin aluksi itse kustantaisivat koulurakennuksen ja opettajattaren asunnon. Tähän korpilahtelaiset suostuivat ja Korpilahden kansakoulu aloitti toimintanasa 1879. Koulu säilyi yksityisenä kesään 1894 asti, jolloin Antreassa vahvistettiin kansakoulupiirijako ja Korpilahden koulu siirtyi kunnan haltuun. Koulu toimi aluksi Tonterin Mikkolassa, Merosen Mikkolassa ja Paapanmäen Heikkilässä, kunnes oma koulurakennus valmistui Häkkilän niemelle 1901.


Lähteet:
Vuoksenranta. Pitäjä kannaksella. Salpausselän Kirjapaino Ky, Kukkila 1981
Simonen: Antrea. Antrean ja Vuoksenrannan kuntien muistojulkaisu. Helsinki 1951
Jarmo Paikkala: Kaskiselän Jantuset, Karisto 1998

-Takaisin ylös-

 

MATTI RUPONEN

Matti Ruponen (1901- 1997) oli liikenneneuvos ja linja-autoliikenteen uranuurtaja Karjalassa. Hän oli kotoisin Kuivaniemen kylästä. Autot kiinnostivat häntä jo nuorena, siksi hän kävi autokoulun ja hankki Ford-merkkisen henkilöauton ja alkoi tehdä sillä tilausajoja eri kylien välillä. Samaan aikaan hankitulla kuorma-autolla kuljetettiin maamiesten ja kauppiaiden tavaroita Viipuriin, jonne Matti Ruponen muutti v. 1925, jossa harjoitti vuokra-autoliikennettä.

Vuonna 1928 Matti Ruponen aloitti ensimmäisen linja-autoliikenteensä 14 hengen Reo-merkkisellä linja-autolla linjana Viipuri- Mälkölä-Pölläkkälä-Vuosalmi-Räisälä-Käkisalmi. Linja-autoliikenne kasvoi nopeasti ja vuosina 1929-1937 Ruponen osti seitsemän eri linja-autoyritystä kalustoineen. Vuonna 1934 linjat ulottuivat mm. Savonlinnaan, Joensuuhun, Sortavalaan sekä Kannaksen kaakkoiskulmaan Metsäpirttiin.

Talvisodan jälkeen Ruposen liikennekentästä jäivät jäljelle vain linjanosat Imatra-Savonlinna ja Imatra-Joensuu. Keskuspaikaksi tuli Savonlinna.

Talvisodan päätyttyä yhtiö siirtyi Savonlinnaan ja korvasi menetettyjä toimialueita laajentamalla liikennettä Kuopioon, Joensuuhun ja Nurmekseen. Jatkosodan jälkeen Ruponen osti vielä kymmenkunta linja-autoliikettä ja pikaliikenne ulotettiin Helsinkiin ja Kotkaan. Lisäksi tilausajoja suoritettiin asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Ansioistaan Suomen talouselämän hyväksi Matti Ruposelle myönnettiin talousneuvoksen arvonimi 1953. Vielä tyytyväisempi Ruponen oli siihen, että hänelle myönnettiin liikenneneuvoksen arvonimi 1962. Näin hän tunsi saaneensa merkittävän tunnustuksen ansioistaan myös Suomen henkilöliikenteen ja rahdinkuljetuksen kehittäjänä.

Suurimmillaan Matti Ruposen liiketoiminta oli 1970-luvun alussa. Tällöin Linja-autoliike M. Ruponen Oy:n omistuksessaan oli 110 linja-autoa ja henkilökuntaa autoliike ja rahastajat mukaan lukien yli 400.

Perheyrityksen johtotehtävien ohella Matti Ruposella oli myös luottamustehtäviä. Hän toimi mm. Linja-autoliiton Saimaan osaston ja edeltäjäosastojen perustajajäsenenä. Lisäksi hän on toiminut myös Linja-autoliiton hallituksen jäsenenä vuosina 1951-1973 sekä Vakuutusosakeyhtiö Aarni-Liikenteen hallintoneuvoston jäsenenä vuosina 1956-1969.

Matti Ruponen toimi Linja-autoliike M. Ruponen Oy:n toimitusjohtajana vuoteen 1977 saakka. Johtaja Ruposen eläkkeelle lähdön yhteydessä Ruposen perhe vähensi omistustaan yhtiössä. Yhtiön vähemmistöosakkaaksi ja myöhemmin koko osakekannan omistajaksi tuli Savon-Linja Oy.

Viimeisinä vuosinaan liikenneneuvos Ruponen omistautui harrastuksilleen. Aiemmin sivutoimisesta maanviljelijästä tuli nyt päätoiminen maanviljelijä. Tannillan kartanon mailla riitti runsaasti tekemistä. Lisäksi hän toimi aktiivisesti Savonlinnan moottorikerhossa. Monet muistavat Matti Ruposen myös Savonlinnan Vauhtiajot -tapahtuman ideoinnista sekä lahjoituksistaan karjalaisen kulttuurin hyväksi. Liikenneneuvos Ruponen kuoli 1997.

Lähteet:
http://www.savonmaa.fi/
Vuoksenranta. Pitäjä kannaksella. Salpausselän Kirjapaino Ky, Kukkila 1981

-Takaisin ylös-

 

HANNES JANTUNEN

Vuoksenranta-seuran perustajajäsen ja seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Hannes Jantunen on poissa. Hän sai iäisyyskutsun 5.11.2003 pitkällisen sairauden uuvuttamana. Hannes oli syntynyt Vuoksenrannan Kaskiselän kylän Niemelässä 14.8.1926 vanhaan talonpoikaiseen sukuun. Kodin perintönä hän sai vahvan isänmaallisuuden. Hannes oli karjalainen ja vuoksenrantalainen sanojen syvimmässä merkityksessä. Hänen panoksensa näiden rakkaimpina pitämiensä arvojensa hyväksi oli mittaamaton ja siitä työstä me jälkipolvet voimme aina olla kiitollisia hänelle. Toinen Hanneksen pysyvä, aina viime vuosiin jatkunut mielenkiinnon kohde oli urheilu. Hän oli mestariluokan yleisurheilija, innostava valmentaja ja urheilun aktiivinen tukija.

Hannes Jantusen kotona isänmaallisuutta ja liikuntaa raskaan maataloustyön ohella pidettiin arvossa. Hänen isänsä Johannes oli jo aktiiviurheilija ja paikallisen urheiluseura Vuoksenrannan Veikkojen perustajia. Hannes oli jo poikasena ja nuorukaisena Kaskiselän urheilukentän aktiivinen käyttäjä. Hän toimi Vuoksenrannan suojeluskunnan sotilaspojissa ja ehti puolustamaan maataan vapaaehtoisena jatkosotaan it-joukoissa. Karjalan luovutuksen jälkeen perhe asettui Asikkalan Viitailan kylän Pohjapellon tilalle, jonne osa rakennuksista jouduttiin rakentamaan. Hyvän pohjan elämälle uusissa olosuhteissa muodostivat opinnot Lahden kansanopistossa ja kansankorkeakoulussa sekä maamieskoulussa. Maanviljelyssä tila suuntautui jo varhain erinomaisin tuloksin sikatalouteen ja porsastuotantoon.

Kaskiselässä saatu kipinä ja isän valmennusopit toivat tulosta urheilurintamalla. Hannes oli monipuolinen urheilija yleisurheilun lisäksi tikkaurheilu oli hänelle rakas. Voimaa vaativat lajit olivat kuitenkin Hanneksen vahvin alue. Hannes Jantunen saavutti keihäänheiton SM-pronssia vuonna 1946 ja myöhemmin ikämiessarjassa pronssia. Kiekonheitto oli kuitenkin Hanneksen päälaji. Siinä hän saavutti veteraanisarjassa SM-kultaa ja -hopeaa sekä PM -kilpailuissa kolmannen sijan. Hänen ennätyksensä keihäänheitossa oli 65,79 m ja kiekonheitossa 45,39 m. Hannes Jantunen oli ensimmäisiä hirrensyöksyn, vanhan viikinkien voimailulajin harrastajia ja sen puolestapuhujia. Tulos 8,95 m vuodelta 1980 on mestariluokkaa sekin.

Urheilun saralla merkittävin oli kuitenkin hänen panoksensa Asikkalan Raikkaan puheenjohtaja ja urheiluvalmentajana. Tunnetuin hänen valmennettavistaan oli moninkertainen Suomen mestari Marjatta Mäkinen (Kuuluvainen). Hän toimi myös kahden vuosikymmenen ajan kunnan urheilulautakunnan jäsenenä. Hannes Jantunen loi ympärilleen innostusta henkilökohtaisen esimerkin ja harrastukseen sitoutumisensa kautta. Hannes oli valmentaja ja tukija, joka sai nuoret mukaan. Legendaksi muodostuivat nuorten urheilijoiden kuljetukset eri puolille maakuntaa hänen pakettiautollaan. Hän oli myös ehdottoman raittiuden kannattaja. Hanneksen ohjauksessa moni muori löysi tie hyvän harrastuksen, urheilun ja terveen elämän pariin. Ansioistaan urheilun hyväksi on Hannes Jantuselle myönnetty SVUL:n kultainen plaketti.

Hannes Jantunen oli kotiseutumies sanan syvimmässä merkityksessä. Ansioistaan karjalaisuuden säilyttämiseksi on hänelle myönnetty Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki. Hänelle Karjalan menetys oli vaikea hyväksyä, mutta hän suhtautui kuitenkin menetykseen realistisesti. Hän piti henkilökohtaisia yhteyksiä evakossa hajalla asuviin vuoksenrantalaisiin aktiivisesti eri puolella Suomea. Vuoksenrantalaiset olivat kokoontuneet pitäjäjuhliin muistelemaan entistä kotiseutua vuosittain vuorotellen eri sijoituspitäjissään 1950 -luvun alusta alkaen. Hannes oli niitä keskeisiä vaikuttajia, jotka näkivät tarvetta systemaattisempaan yhteistyöhön menetetyn Karjalan muistojen tallentamiseksi. Hannes Jantunen oli Vuoksenrannan Pitäjäseuran perustajajäseniä vuonna 1971 ja seuran ensimmäinen puheenjohtaja 20 vuoden ajan. Uuden seuran ensimmäisiä suuria voimainponnistuksia oli Vuoksenrannan pitäjähistorian kirjoittaminen. Kirja valmistui vuonna 1981. Lähes 600 -sivuisessa teoksessa seurataan Vuoksenrannan historiaa aina 10 000 vuoden takaa, Korpilahden verkkokalastajan ajasta 1940 -luvun puoliväliin. Kirjassa on kyläkirjan piirteitä ja sitä on käytetty tarkkuutensa ansiosta jopa sukututkimuksen tietolähteenä. Hanneksen yhteydet hajallaan asuviin pitäjäläisiin mahdollistivat tehokkaan henkilökohtaisten muistitietojen ja valokuvien keruu tähän ja pitäjäseuran myöhemmin julkaisemiin teoksiin. Etenkin valokuvien taltioinnissa Hanneksen panos oli mittava. Hannes Jantunen kutsuttiin vuonna 1992 Vuoksenranta-seuran ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi.

Hanneksen kaipuu kotiseudulle oli vahva. Hän oli ensimmäisiä kotiseutumatkailijoita vuosikymmeniä ennen sanan varsinaista merkitystä. Myöhemmillä kotiseutumatkoilla hän oli aina valmis kuvaamaan maisemia ja vanhoja asutusten paikkoja sekä kertomaan tapahtumista entisessä Vuoksenrannassa. Muistan miten sain Hannekselta henkilökohtaista innostavaa opastusta Vuoksenrantaan, hänen rakkaisiin kotimaisemiinsa seikkaillessamme kesäisinä öinä eri puolilla pitäjää muiden matkalaisten nukkuessa.

Me karjalaiset ja vuoksenrantalaiset muistamme kunnioittaen suurta isänmaan ystävää, karjalaisuuden tukijaa ja esimerkillistä ihmistä. Erityisesti Hannesta jäivät kaipaamaan Kirsti puoliso ja kolme tytärtä perheineen.

Martti Talja

-Takaisin ylös-

 

ANTTI MIIKKULAINEN

Mainospäällikkö Antti Miikkulainen sai iäisyyskutsun 4.9.1999 pitkäaikaisen sairauden murtamana. Antti kuului siihen ryhmään vuoksenrantalaisia, jolla oli näköaloja ja kykyä toimia vuoksenrantalaisuuden vaalimiseksi muuttuneissa olosuhteissa, evakkomatkan jälkeen uusilla asuinsijoilla. Kykynsä yhteisten asioiden ajamiseen ja käytännön toimintaan hän varmasti sai osaksi kodin perintönä. Jälkeään jättämättä eivät voineet olla ne kokemukset, jotka nuori mies miehuutensa kynnyksellä sai kokea alkaneessa maailman palossa. Hänen uutteruutensa ja valmius itsensä likoon panemiseen tärkeiksi kokemiensa asioiden hyväksi joka hetki olivat niitä hänen luonteenpiirteitään, joista me hänet tunsimme. Hänen joskus ehkä sarkastinenkin huumorinsa oli hänen tunnusmerkinsä.

Antti syntyi 1. p:nä kesäkuuta 1919 Antrean Korpilahden kylässä. Antti kuului siihen ikäluokkaan, joka hyväksyttiin palvelukseen Viipurin suojeluskuntapiirissä 9.9.1939 ja hän astui vakinaiseen palvelukseen 15.2.1940. Reissu kesti liki viisi vuotta ja sinä aikana Antti palveli talvisodassa Pion.P 2:ssa sekä jatkosodassa ja Lapin sodassa palvelupaikka oli Pion.P 14, jonka esikunnassa hän palveli heinäkuusta 1942 lähtien. Kersantiksi Antti ylennettiin 4.6.1969.

Antin synnyinlahjat olivat monipuoliset. Hänellä oli lukupäätä ja piirtämisen lahja. Antti kävi nuorena Räisälän kansanopiston ja kansankorkakoulun. Viiden vuoden sotapalvelun jälkeen hän opiskeli 1944 -49 Ateneumissa yleisellä ja graafisella linjalla. Taidegraafikoksi valmistuttuaan Antti muutti Lahteen, jossa sai hoidettavakseen Lahden Osuuskaupan mainospäällikön tehtävät hoitaen tätä virkaa eläkeikäänsä asti. Hän osallistui myös kunnallispolitiikkaan. Ollen mm. kaupunginvaltuuston jäsen 1967-72. Lahden kaupungin eri toimikunnissa ja lautakunnissa Antti toimi vuosina 1958-82, ollen Lahden taideoppilaitoksen perustajia ja johtokunnan puheenjohtaja vuosina 1973-80.

Toinen Antin elämäntehtävä päivätyön ohella oli synnyinpitäjänsä Vuoksenrannan perinteen tutkimus ja taltiointi jälkipolville. Pitäjäseurassa hän toimi sen perustamisesta alkaen aktiivisesti aina kuolemaansa saakka. Antti toimi johtokuntatehtävänsä ohella yhdistyksen ensimmäisenä sihteerinä vuoteen 1975 ja johtokunnan aktiivijäsenenä vuoteen 1993. Kunniajäsenenäkin hän jaksoi olla aktiivisesti tukemassa ja opastamassa meitä nuorempia aina viimeisiin elinvuosiinsa saakka. Hänen elinvoimaisuudestaan ja kotiseuturakkaudestaan viime elinvuosiin saakka on osoituksena hänen suunnittelemansa Vuoksenrannan kirkossa oleva sankarivainajien muistomerkki, joka paljastettiin kesällä 1999.

Antin graafisista taidoista ovat osoituksena hänen suunnittelemansa Vuoksenrannan vaakuna ja useiden Vuoksenrantaa käsittelevien teosten kansilehdet ja grafiikka. Vuoksenrannan sankarihaudan muistokivi on hänen suunnittelemansa. Antti toimi Vuoksenranta -historiateoksen toimittajana ja ilman hänen mittavaa panostaan tätä teosta ei olisi saatu toimitettua siinä ajassa ja laajuudessa kuin tapahtui. Kirja ilmestyi vuonna 1981. Kirjan kesällä 2000 ilmestynyt uusintapainos on omistettu Antti Miikkulaiselle. Kirja oli aikanaan uraa uurtava kuvaten Vuoksenrannan historiaa jääkauden ajalta vuoteen 1944. Siinä on historiateoksen, geologian oppikirjan, kyläkirjan ja sukukirjan piirteitä. Teos on kaikkien vuoksenrantalaista sukujuurta olevien kotikirjaston perusteos esivanhempien kotiseudusta.

Antti on ollut myös keskeisesti toimittamassa Vuoksenrannan mennyt maailma -kuvateosta. Tatu Vanhasen toimittama Karjala sua ikävöin -teos on omistettu Anti Miikkulaiselle, Vuoksenrannan historian uupumattomalle tallentajalle.

Ennen kaikkea me vuoksenrantalaiset ja heidän jälkeläisensä jäämme kaipaamaan Anttia rehtinä ja uutterana karjalaisuuden säilyttäjänä ja puolestapuhujana.

Martti Talja

-Takaisin ylös-

 

TATU VANHANEN

Tatu Vanhanen syntyi 17.4.1929 Vuoksenrannan Sintolassa. Yksi esivanhempien sukuhaaroista johtaa Antrean Kekinniemeen. Kekkien suku oli yksi seutukunnan edunajajia ja suvussa oli jo tuolloin valtiopäivämiehiä.

Someron Kaurakedolta Vanhasen perhe sai pysyvän asuinpaikan evakkoon lähdön jälkeen. Tatu lähti kuitenkin uudelleen koulutielle väitellen yhteiskuntatieteen tohtoriksi vuonna 1968 Tampereen yliopistosta. Opiskelun ohessa hän toimi 1950 -luvulla toimittajana Keskisuomalainen lehdessä ja Kyntäjä-lehden päätoimittajana sekä Keskustapuolueen Sanomakeskuksen johtajana 1962-69.

Varsinaisen elämäntyönsä Tatu Vanhanen teki tiedemaailmassa. Hän toimi vt. apulaisprofessorina Jyväskylän yliopistossa vuosina 1969-72 ja Suomen Akatemian tutkijana 1972-74, yleisen valtio-opin dosenttina Helsingin yliopistossa vuodesta 1972 ja valtio-opin apulaisprofessorina Tampereen yliopistossa 1973-92.

Tatu Vanhaselle on muun harrastustoiminnan ohella Karjala ollut aina rakas. Hän on suhtautunut Karjala -asiaan aina viileän rauhallisesti ilman kiihkoilua, reaalimaailmassa pysyen. Vuoksenrannassa syntyneiden yhdistystoiminnassa hän on olut aktiivisesti mukana 1950 -luvulta alkaen ja oli Vuoksenrannan Pitäjäseura ry:n perustajajäseniä 1971. Seuran hallituksessa hän on toiminut siitä saakka vuoteen 2000, ollen seuran puheenjohtajana 1994-2000. Hän on seuran kunniajäsen. Tatu on ollu Vuoksen Säätiö hallituksen jäsen vuodesta 1999. Hänelle on myönnetty Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki vuonna 1997.

Nämä kylmät historiatiedot eivät anna vielä koko kuvaa siitä henkisestä panoksesta, jota Tatu on vuosikymmenten aikana antanut Vuoksenranta-seuralle ja karjalaisuudelle. Hän rauhallisesti ja itseään korostamatta luonut seurallemme sen hengen, joka sillä on nyt. Tästä vankkana osoituksena on, että seuran aktiviteetteihin, myös näille pitäjäjuhlille osallistutaan aktiivisesti.

Tatun panos on ollut ja on edelleen aivan keskeinen seuran kirjallisessa tuotannossa. Hän oli keskeisiä kirjoittajia Vuoksenrannan historiateoksessa 1981. Kirja oli edelläkävijä pitäjäkirjojen joukossa, sillä oli jo myöhempien kyläkirjojen luonnetta. Vuoksenrannan mennyt maailma -kuvateos täydentää erinomaisesti tätä historiateosta. Vuoksenrannan mennyt maailma samoin kuin Karjala, sua ikävöin, vuoksenrantalaisten muistojen kirja ovat Tatun toimittamia ja kuvateoksen tekstitys on kokonaisuudessaan hänen tekemänsä. Lukuisat ovat myös ne käsikirjoitukset, joita Tatu on arvioinut, tehnyt korjausehdotuksia ja korjannut painettavaan muotoon seuran kustannustoiminnassa.

Professori Tatu Vanhaselle luovutettiin vuonna 2003 Lahden pitäjäjuhlilla Vuoksenranta -seuran hyväksi tekemästään uupumattomasta työstä tiffany-työnä tehdyn Vuoksenrannan vaakunan. Professori Vanhanen jaksaa edelleen olla aktiivisesti mukana vuoksenrantalaisen perinteen tallentamisessa. Hän on toimittanut "Muistojen sirpaleita" kirjan, mikä kertoo entisten pitäjäläisten omakohtaista historiaa kuvin ja sanoin. Kirja julkaistiin kesällä 2011 Lahden pitäjäjuhlassa.

Martti Taljan muistokirjoitus Vuoksen Verkko -lehdessä 2015
Professori Tatu Vanhanen on poissa

Tatu Vanhanen kuoli pitkäaikaiseen sairauteen 86-vuotiaana 22. elokuuta 2015. Hän oli syntynyt 17. huhtikuuta 1929 Vuoksenrannan Sintolassa.

Someron Kaurakedolta Vanhasen perhe sai pysyvän asuinpaikan lopullisen evakkoon lähdön jälkeen. Vanhanen lähti uudelleen koulutielle opiskellen Alkio-opistossa ja Yhteiskunnallisessa korkeakoulussa, jossa hän suoritti lehdistötutkinnon. Akateeminen ura eteni ja Vanhanen väitteli yhteiskuntatieteiden tohtoriksi vuonna 1968 Tampereen yliopistosta. Opiskelun ohessa hän toimi 1950 -luvulla toimittajana Keskisuomalainen lehdessä ja Kyntäjä-lehden päätoimittajana sekä Keskustapuolueen Sanomakeskuksen johtajana vuosina 1962-1969.

Varsinaisen elämäntyönsä Tatu Vanhanen teki tiedemaailmassa. Hän toimi valtio-opin apulaisprofessorina Jyväskylän yliopistossa vuosina 1969-1972 ja Tampereen yliopistossa vuosina 1974-1992. Suomen Akatemian tutkijana Vanhanen toimi vuosina 1972-1974 ja yleisen valtio-opin dosenttina Helsingin yliopistossa vuodesta 1972 kuolemaansa asti.

Vanhanen omaksui jo varhain julkaisukielekseen englannin vastoin yleistä sen aikaista tapaa. Hänen tieteellisen mielenkiinnon kohteena oli 1970-luvulta 2000-luvulle demokratisoitumisen edellytysten tutkimus. Erityisesti Intia ja sen kehitys oli hänen sydäntään lähellä. Vanhasen toinen uraauurtava tutkimusalue oli sosiobiologian ja evoluutioteorian soveltaminen yhteiskuntatieteisiin. Hän kirjoitti yhdessä Yrjö Ahmavaaran kanssa alan klassisen teoksen "Geenien tulo yhteiskuntatieteisiin" ja jatkoi eläkkeelle siirtymisensä jälkeen yhä tuloksekkaammin tutkimusta professori Richard Lynnin kanssa. Vanhasen tieteellinen ura jatkui aktiivisena aivan viimeisiin kuukausiin asti.

Tatu Vanhaselle oli aidosti kiinnostunut kuvataiteista. Hänen kesäinen rentouttava harrastuksensa oli kesäisin Laukaan mökillä kuvanveisto. Monet ovat ne näyttelyt, joissa olemme saaneet ihailla hänen saviveistoksiaan ja muita töitään.

Menetetty Karjala ja sen tallentaminen oli kuitenkin Vanhaselle rakkain vapaa-ajan kohde. Hän suhtautui Karjala-asiaan viileän rauhallisesti ilman kiihkoilua pysyen realiteeteissa. Vuoksenrannassa syntyneiden yhdistystoiminnassa hän on olut aktiivisesti mukana 1950-luvulta alkaen ja oli Vuoksenrannan Pitäjäseura ry:n perustajajäsen vuonna 1971. Seuran hallituksessa Vanhanen toimi perustamisesta lähtien vuoteen 2000, ollen seuran puheenjohtajana vuosina 1994-2000. Tämän jälkeen hänet kutsuttiin seuran kunniapuheenjohtajaksi. Vanhanen oli myös Vuoksen Säätiö hallituksen jäsenenä vuosina 1999-2003. Hänelle on myönnetty Karjalan Liiton kultainen ansiomerkki vuonna 1997.

Nämä kylmät historiatiedot eivät anna vielä koko kuvaa siitä henkisestä panoksesta, jota Tatu Vanhanen on vuosikymmenten aikana antanut karjalaisuudelle ja sen tallentamiselle. Hän on rauhallisesti ja itseään korostamatta luonut Vuoksenranta-seuralle sen toisista välittämisen hengen, joka sillä on ollut kautta vuosikymmenten.

Tatun panos on ollut aivan keskeinen seuran kirjallisessa tuotannossa. Hän oli keskeisiä kirjoittajia Vuoksenranta-historiakirjassa vuonna 1981. Kirja oli edellä kävijä pitäjäkirjojen joukossa, sillä oli jo myöhempien kyläkirjojen luonnetta asioiden tarkkuudessa ja kylittäisessä kerrontatavassa. Vuoksenrannan mennyt maailma -kuvateos täydensi myöhemmin erinomaisesti tätä historiateosta. Tatu Vanhanen kirjoitti tai toimitti yhteensä viisi Vuoksenranta -seuran kustantamaa kirjaa, joissa on tallennettu ikuisiksi ajoiksi fyysisesti kadonnutta, mutta mielissämme olevaa Vuoksen varren kulttuurimaisemaa. Viimeisin teos oli kuvaavasti Muistojen sirpaleita.

Me vuoksenrantalaiset jäämme kunnioittamaan suurta vuoksenrantalaista tutkijaa ja opettajaa.

Martti Talja

 

 

-Takaisin ylös-

 

MATTI VANHANEN

Matti Vanhasen nimi tuli tutuksi kaikille suomalaisille 2000-luvun alkuvuosista lähtien, kun hänet vuonna 2003 hieman yllättäen valittiin Suomen pääministeriksi ja Suomen Keskustan puheenjohtajaksi. Sitä ennen hän oli toiminut mm. Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtajana vuosina 1980-83, Espoon kaupunginvaltuuston jäsenenä 1981-85, presidentin valitsijamiehenä 1982 ja 1988, kansanedustajana vuodesta 1991, eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtajana vuosina 2000-01, ja Suomen Keskustan varapuheenjohtajana 2000-03.

Pääministerikautenaan hän toimi mm. Euroopan neuvoston puheenjohtajana v. 2006 ja oli presidenttiehdokkaana 2006. Hän jatkoi pääministerinä, Keskustan puheenjohtajana ja kansanedustajana kesään 2010, jolloin luopui poliittisista tehtävistään ja siirtyi yksityiselle sektorille Perheyritysten Liiton toimitusjohtajaksi.

Matin poikkeuksellisen merkittävän poliittisen elämäntyön taustalla oli jokouluvuosina ja varhaisessa nuoruudessa herännyt kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin perheen asuessa Espoossa. Opiskeluaikanaan hän oli jatkuvasti mukana Keskustan nuorisojärjestön toiminnassa ja sitä tietä tutustui puolueensa johtohenkilöihin, mikä myötävaikutti hänen myöhempään poliittiseen uraansa. Poliittisen toiminnan, perheen perustamisen ja ansiotyön ohessa tapahtunut opiskelu Helsingin yliopistossa eteni hitaasti, mutta johti valtiotieteen maisterin tutkintoon v. 1989.

Kansanedustajaksi (1991) tulonsa jälkeen hän oli parikymmentä vuotta yhtämittaisessa poliittisessa työssä, minkä tuloksena hänen nimensä on painunut suomalaisten tietoisuuteen ja pysyväisesti Suomen historiaan.

Varsin laajalti tuli tunnetuksi, että v. 1955 Jyväskylässä syntyneen Matin sukujuuret johtavat isän puolelta Vuoksenrantaan ja sen naapuripitäjiin ja äidin puolelta Laukaaseen ja Keski-Suomeen. Hän on käynyt useita kertoja Vuoksenrannassa, puhunut Karjalan Liiton tilaisuuksissa, osallistunut
karjalaiseen järjestötoimintaan Vuoksenranta-Seuran hallituksen jäsenenä ja ollut mukana Mommilanjärven souduissa Vuoksenrannan Säteen joukkueessa.

 

VÄINÖ KUISMA  (7.8.1934-18.2.2015)

Väinö Kuisma 1

Väinö Kuisma osallistui ainoana suomalaisena keihäänheittäjänä Rooman 1960 olympialaisiin ja sijoittui neljänneksi 17 senttiä pronssimitalistille, Unkarin Gergely Kulcsárille hävinneenä. EM-kilpailuihin Kuisma osallistui kolmasti: Tukholmassa 1958 hän sijoittui viidenneksi, Belgradissa 1962 kymmenenneksi ja Budapestissa 1966 kuudenneksi.

Suomen mestaruuden Kuisma voitti vuosina 1958 ja 1960, ja hopealle hän sijoittui kuudesti. Hänen muita tärkeitä saavutuksiaan olivat 30 maaottelua, joista 10 Ruotsi-Suomi maaotteluita, kaksi kultaa poliisien EM-kisoissa ja kolme nuorten SM-kultaa.

Väinö Kuisma syntyi Vuoksenrannassa 7.8.1934 Pöyryniemen kylässä. Väinö Kuisma oli 5-vuotias, kun hän ensimmäisen kerran jätti kotinsa perheensä kanssa ja lähti evakkoon talvisodan alta Kurikkaan, Oppaan kylään. Kurikasta perhe siirtyi Vehmersalmelle, josta he vuonna 1941 pääsivät muuttamaan takaisin kotiin Pöyryniemeen. Kesäkuussa 1944 neuvostoarmeijan suurhyökkäyksen vuoksi perhe joutui jättämään lopullisesti kotinsa ja asettui asettumaan Joutsaan. Väinö Kuisma lähetettiin sotalapseksi Mariestadin kylään Ruotsiin kirkkoherra Einar Rutbergin perheeseen ja Väinö viihtyi perheessä oikein hyvin vajaan kahden vuoden ajanjakson ja oppi hyvin puhumaan ruotsin kieltä. Yhteys Ruotsin perheeseen säilyi aikuisikään asti.

Urheilu-ura
Vuonna 1952 keihäänheitto vakiintui Väinö Kuisman päälajiksi. Pääsy Helsingin olympialaisiin seuraamaan urheilijoiden ja keihäänheittäjien kisaamista oli mieleenpainuva kokemus ja samalla vahvistus sille, että jonain päivänä Kuisma haluaa edustaa Suomea olympiakisoissa.
Kesäkuussa 1953 oli tiedossa ensimmäinen ulkomaanmatka Budapestiin ja samana kesänä Oslon Bisletillä Kuisma heitti nuorten Suomen ennätyksen 70,84. Kalevan kisoissa tuli ensimmäinen yleisen sarjan SM-mitali. Kauden maailmantilastossa 1953 Väinö Kuisma oli sijalla 12. 1958 kesällä pidettiin Kalevan kisat Kouvolassa. Suomen mestaruuden voittaminen omassa kotikaupungissa oli mieluinen voitto. Kesän varma kunto varmisti pääsyn EM-kisoihin Tukholmaan, jossa Kuisma oli tuloksellaan 74,90 viides. Unelma edustaa Suomea olympialaisissa toteutui vuonna 1960. Kuisma heitti kisoissa oman ennätyksensä (78,40) ja jäi lopulta 17 cm päähän pronssimitalista tiukan kisan jälkeen.

Omasta terveydestä huolehtiminen oli Kuismalle hyvin tärkeää. Kuisma innostui kasvisruokavaliosta ollessaan Juntusen opistolla urheiluhierojakurssilla. Kuisma noudatti laktovegetariaanin ruokavaliota noin 10 vuotta, eikä syönyt lainkaan lihaa, kalaa eikä kananmunaa. Kuisma osoitti tällä, että myös voimailulajeissa on mahdollista pärjätä huipulla syömättä lihaa ym.

Tokion olympiavuonna 1964 Kuisma heitti hyviä tuloksia ja oli SM-kilpailussa Jorma Kinnusen jälkeen toinen tuloksella 81,42. Pettymys oli suuri, kun kisalippu Tokioon jäi saamatta hyvistä näytöistä huolimatta. Kutsut Kuuban kisamatkoille kahdesti vuosina 1965 joulukuussa ja 1966 olivat Kuismalle hyvin mieluisia kisareissuja. Kuisma oli ensimmäinen keihäänheittäjä, joka on heittänyt yli 80 metriä Kuuban maaperällä. Samaisena syksynä ennen Kuuban matkaa Kuisma heitti 3.10.1965 oman ennätyksensä 85,04. Kuisman neljännet suurkilpailut ja samalla viimeiset olivat vuonna 1966 Budapestissa, jossa hän tuli kuudenneksi tuloksella 79,26.

Työura
Väinö Kuisma toimi poliisin alokaskurssista lähtien liikkuvassa poliisissa. Ensimmäinen virkapaikka oli Joensuussa, jonka jälkeen seurasivat Heinola, Mikkeli ja Kouvola. Väinö Kuisma kuului ryhmään, jonka päätehtävänä oli alkoholin salakuljetuksen ja huumekaupan torjunta. Tehtäviin kuului myös liikennevalvontaa ja muita poliisitehtäviä. Työtehtävien hoito oli Kuismalla aina päätehtävänä ja urheilu oli harrastus. Virkavapautta järjestyi kisamatkoja varten. Lempinimen "Vanttu" Väinölle keksi Liikkuvan poliisin ylikonstaapeli Vilkko Mikkelisssä.

Väinö Kuisman elämän viimeinen virallinen edustustilaisuus oli tasavallan presidentin kutsu saapua 6.12.2014 itsenäisyyspäivän vastaanotolle muiden keihään arvokisa-mitalistien mukana. Väinö Kuisma oli puolisoineen hyvin otettu tästä huomionosoituksesta

Väinö Kuisma 2

 

-Takaisin ylös-

© Vuoksenranta seura 2011Powered by NettiSite